Japaninkielen sana jūdō merkitsee ”pehmeää tietä” (kiinaksi róu dào). Lajin kehittäjä oli japanilainen professori Jigoro Kano, joka valittiin 1909 ensimmäisenä aasialaisena KOK:n jäseneksi. Kano esitteli judoa Suomessakin vierailullaan jo vuonna 1890.
Judo otettiin isäntien valintana kisaohjelmaan Tokiossa 1964. Vuodesta 1972 lähtien laji ollut jatkuvasti olympiaohjelmassa; naisten sarjat tulivat mukaan Barcelonassa 1992. Sydneyssä 2000 otettiin käyttöön uusi sarjajako, jossa ylimpiä painorajoja on nostettu.
Alkuvuosien arvostetuin kilpailu oli judon perusarvojen mukaisesti avoin luokka. Ensimmäisenä sen voitti 1964 hollantilainen Anton Geesink. Avoimen luokan merkitys kuitenkin väheni vuosien mittaan – iso hyvä judoka yleensä aina voitti pienen hyvän judokan. Se poistettiinkin olympiaohjelmasta vuoden 1984 jälkeen.
Kolme judokaa on yltänyt neljään olympiamitaliin. Angelo Parisi (GBR/FRA) voitti 1 kullan, 2 hopeaa ja 1 pronssin vuosina 1972–84. Japanin Ryoko Tamura/Tani otti naisten sarjassa 48 kg hopeaa 1992 ja 1996 ja kultaa sekä 2000 että 2004. Kuubalainen Driulis González voitti mitalit 1–1–2 naisten kevyissä luokissa 1992–2004. Lajin ainoa kolminkertainen olympiavoittaja on Japanin Tadahiro Nomura, joka voitti miesten kevyimmän luokan kultaa vuosina 1996–2004. Maiden välistä mitalitilastoa johtaa ylivoimaisesti lajin emämaa. Ateenassa 2004 Japani voitti kaikkien aikojen suurimman saaliinsa: 8 kultaa 14 mahdollisesta.
Suomella on ollut edustus olympiajudossa kaikissa kisoissa vuodesta 1972 lähtien. Toistaiseksi parhaat saavutukset ovat kaksi sijaa 7–8: Reino Fagerlund (60 kg) Moskovassa 1980 ja Juha Salonen (yli 95 kg) Soulissa 1988. Pohjoismaiden ainoan judon olympiamitalin on voittanut Islannin Bjarni Fridriksson, pronssia 95 kilon sarjassa 1984. Vielä paremmin on menestynyt Viro, jolla on kolme pronssimitalia. Viimeisimmän näistä voitti Indrek Pertelson Ateenassa 2004.
Lähde: Suomen olympiakomitea