Naistenpäivän esiintymistään showryhmä Hunksien kanssa treenannut extremetaikuri Jori A. Kopponen kertoo olevansa paremmassa kunnossa kuin koskaan.
Tyytyväinen Kopponen kertoo torstain Iltalehdelle, ettei edes tunnista itseään peilistä. Eniten miehen itsetuntoa hivelee kuitenkin ihmisten huomio.
– Tuolla kun esiintyy ja ihmisten joukossa menee, niin aina joku on kokeilemassa hauista ja hokee, että ei ole totta, Kopponen sanoo.
Puolisen vuotta treenanneen Jori A. Kopposen suuri hetki Hunksien riveissä koittaa viikonloppuna naistenpäivän show'ssa.
Kopponen ei suostu vielä paljastamaan, mitä kaikkea yleisö saa esityksissä nähdä.
– En vielä tiedä, lähtevätkö vaatteet. Välttämättä eivät lähde. Mutta kyllä mä olen paidan valmis ottamaan pois ilman häpeilemistä, mies lupaa.
Personal trainer Janne Särmäkarin opastuksella Hunks-kroppaan pyrkinyt Kopponen on kuntokuurin aikana toisinaan nähnyt unta "kielletyistä" ruoista.
– Näen unta pitsasta, riisistä ja pastasta, jotka nyt ovat lähes kiellettyjä, hän naureskelee.
Kaiken kaikkiaan Kopposen olo on kuitenkin parempi kuin miesmuistiin.
– Kaikki tuntuu olevan vain kevyttä ja mukavaa. On sellainen zen-olo, hän summaa.
(MTV3)