Joonas Korpisalo tulitettiin vaihtoon – Jesse Puljujärven kohulla ohittanut tähtipelaaja ratkaisi trillerin hattutempullaan

Columbus Blue Jackets voitti Toronto Maple Leafsin NHL:n karsintasarjan kolmannessa ottelussa ja siirtyi Pierre Luc-Dubois’n jatkoaikamaalilla ottelusarjassa 2–1-johtoon.

Ottelu päättyi Blue Jacketsille lopulta 4–3, kun kanadalaissentteri Dubois nosti illan kolmannen maalinsa läpiajosta rystyllä yläkulmaan.  Osuma syntyi ensimmäisen jatkoerän toiseksi viimeisellä minuutilla.

Columbus lähti toisessa erässä alkaneeseen kiriinsä 0–3-takamatkalta ennen kuin Dubois aloitti maalitehtailunsa. Sarjan aiemmissa otteluissa joukkuettaan kannatellut Columbus-maalivahti Joonas Korpisalo oli tulitettu vaihtoon, kun suomalainen joutui antautumaan kolmesti ennen ottelun puoltaväliä.

15 laukauksesta 12 torjunut Korpisalo vaihdettiin Elvis Merlikinsiin, joka piti maalinsa puhtaana.

Suomalaispelaajista Korpisalo ja puolustaja Markus Nutivaara pääsivät lopulta maistamaan voittoa, mutta myös Toronton Kasperi Kapanen oli vireessä. Kuopiolainen nappasi pelissä kaksi syöttöpistettä.

Illan sankari oli kuitenkin Dubois, joka on noussut Columbuksen johtavaksi sentteriksi. Hän meni Columbukseen pienen kohun saattelemana, sillä hänet varattiin seuraan kesän 2016 NHL:n varaustilaisuudessa koko draftin kolmantena pelaajana.

Sinä kesänä lähes kaikki odottivat, että Jesse Puljujärvi on itsestään selvä kolmosvaraus, mutta Blue Jacketsin GM Jarmo Kekäläinen näki tuolloin jotain, mitä monet muut eivät.

Nyt on helppo todeta Kekäläisen olleen jyvällä pelaajien potentiaalista. Kun 22-vuotias Dubois ratkoo pudotuspeliotteluita Columbuksen nutussa, Puljujärvi valmistautuu alkavaan SM-liigakauteen Oulun Kärppien tähtipelaajana.

Lue myös:

    Uusimmat