Joonas Donskoin telominen kostettiin verisesti – valmentaja myönsi suoraan: ”Jouduimme hoitamaan asian itse”

Colorado Avalanchen päävalmentaja Jared Bednar oli äärimmäisen tyytymätön mies ottelun jälkeen New Yorkin Madison Square Gardenin uumenissa.

Avalanche hukkasi kahden maalin johtonsa Rangersia vastaan, ja se sapetti Bednaria.

– En pitänyt ottelusta lainkaan. Emme voittaneet tarpeeksi kisailuja ja kaksinkamppailuja, emmekä olleet tarpeeksi fyysisiä. Emme voittaneet kamppailua, koska vastustaja teki töitä ja luisteli meitä enemmän, Bednar linjasi Coloradon verkkosivuilla julkaistussa haastattelussa.

Avalanche johti ottelua ensimmäisessä erässä 2–0, mutta taipui lopulta 3–5-tappioon. Rangers-tähti Artemi Panarin iski tehot 1+2.

– Teimme pari hyvää juttua karvaamisessa, iskimme pari maalia ja sitten se energia katosi. Meillä ei ollut tarpeeksi kavereita, jotka olisivat vetäneet köyttä oikeaan suuntaan. Meillä ei vain ollut sitä tänään.

Ottelun ikävin anti oli Coloradon Joonas Donskoin loukkaantuminen. Laituri telottiin rumalla taklauksella ulos kaukalosta, kun Rangers-pakki Ryan Lindgren niittasi raahelaista kovaa päähän keskialueella.’

Bednarilla ei ollut vielä pelin jälkeen raportoitavaa Donskoin tilanteesta.

– En ole puhunut joukkueemme lääkärien kanssa vielä. Uutiset eivät tietenkään ole hyviä, kun hän ei tullut enää jäälle koko ottelussa sen (taklauksen) jälkeen, luotsi kommentoi.

Lindgren ei saanut tilanteesta edes kaksiminuuttista. Bednarin mukaan sen vuoksi Avalanche-leiristä päätettiin lähettää Nazem Kadri kostamaan taklausta. Kanadalaissentteri hakkasi Lindgrenin naaman verille paljain nyrkein, minkä vuoksi myös Lindgrenin peli päättyi lopulta ennen aikojaan.

– Katsoin hidastuksen. Olkapää osui häntä suoraan leukaan, eikä siitä tullut mitään seurauksia, joten me jouduimme hoitamaan asian itse. Joten niin me teimme, Bednar summasi.

Kadri sai tappelun aloittamisesta 2+5+10 minuutin rangaistuksen.

Lindgrenin raju taklaus Donskoihin ja sitä seurannut nyrkkitappelu on katsottavissa alla olevalla videolla.


Lue myös:

    Uusimmat