Helsingin Jokerit on tehnyt sopimuksen viime kaudella KHL:ssä debytoineen maalivahti Anders Lindbäckin kanssa. Ruotsalainen pelasi SM-liigaa Ilveksessä NHL:n työsulkukaudella 2012-13.
32-vuotias Lindbäck edusti viime kaudella Torpedo Nizhni Novgorodia. Hänen sopimuksensa Jokerien kanssa on yksivuotinen.
Lindbäck siirtyi NHL:ään kaudella 2010-11 ja toimi Pekka Rinteen kakkosmiehenä Nashville Predatorsissa ennen siirtymistään Tampa Bay Lightningiin. Hän pelasi työsulkukaudella 2012-13 kaikkiaan 13 runkosarjaottelua Ilveksen paidassa. Kaikkiaan gävleläiselle kertyi 130 NHL:n runkosarjaottelua.
Lindbäck palasi Eurooppaan kauden 2017-18 jälkeen edustaen kauden sveitsiläistä HC Davosia ennen Torpedoon siirtymistä.
– Lindbäckin nimi on ollut esillä useampana vuotena, kun olemme kartoittaneet maalivahteja Jokereihin. Olemme seuranneet häntä pitkään ja on hienoa saada hänet vihdoin riveihimme, Jokerien GM Jari Kurri sanoo seuran tiedotteessa.
– Hän on isokokoinen mutta silti hyvin liikkuva maalivahti, joka pelasi hyvän viime kauden KHL:ssä.
Liki kaksimetriselle Lindbäckille Jokerit ja Helsinki sopii hyvin kuvioihin.
– Moni asia sai Jokerit tuntumaan minulle ja perheelleni täydelliseltä valinnalta. Ensinnäkin Helsinki on lähellä kotiamme, kun odotamme toisen tyttäremme syntymää heinäkuussa. Viihdyimme Suomessa erittäin hyvin jo NHL:n työsulun aikana, kun pelasin Ilveksessä, Lindbäck kertoo.
Viime kauden maalivahdeista myös Janis Kalninsilla on sopimus Jokereiden kanssa ensi kaudeksi. Sen sijaan Antti Niemi ei ole tehnyt jatkosopimusta seuran kanssa.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää