Jokerien nuorempi kaarti nöyryytti jääkiekon SM-liigassa HIFK:ta tiistaina Areenassa. Narripaidat tuulettivat vasta kauden toista voittoaan paikalliskilpailijasta selvin lukemin 5-1 (2-0, 2-0, 1-1). Puntit ovat nyt tismalleen tasan.
Molemmilla on kaksi täyttä pottia, kolme kertaa on hierottu ratkaisemattomasti. Isännät ottivat komennon alun jäähyjen jälkeen. Tehomieheksi noussut Valtteri Filppula tälläsi avausmaalin ajassa 8.24 Teemu Laineen komeasta syötöstä. Jo kahden minuutin päästä HIFK sai tuta uudelleen pronssileijonien tehon. Taalajäiltä kotiutunut Sean Bergenheim sivalsi rystyltä 2-0 saatuaan taustatukea Sami Lepistöltä.
Hampaattoman HIFK:n selkäranka nitkahti käytännössä jo toisessa erässä. Tomek Valtonen iski ensin ylivoimalla ja ottelun puolimatkan krouvin jälkeen oli taas Filppulan vuoro huiputtaa maalivahti Dave Stathosia.
Päätöserässä Jokerit hyllyi tyytyväisyyttään ja oli päästää vieraat juoneen mukaan. Veskari Pasi Häkkisen hanska onneksi kävi edelleen siihen malliin, etteivät Hannu Aravirran suojatit onnistuneet aikeissaan. Aravirta vaihtoi viimeisen 20-minuuttisen ajaksi tolppien väliin kulkurien kuninkaana tunnetun Jan Lundellin. Mies piti nollan, sillä Glen Metropolit sivalsi loppunumerot tyhjiin.
"Aran" kolmen maalin tappioasemassa ottama aikalisä ja kuudennen kenttäpelaajan heittäminen laatikkoon herätti lehtereillä lähinnä hymähtelyä. Ei silti, toisinkin olisi toki voinut käydä.
Filppula huojentui
Sankariksi kohonnut Filppula oli pukukopissa huojentunut mies. Syystäkin, moitiskelihan armottomana valmentajana tunnettu Hannu Jortikka nuorten MM-junioreitaan taannoin surfailijoiksi. Ainakin tiistain jälkeen ääni kellossa saattaa olla toinen. -Olisiko se pronssihuuma jäänyt vähäksi aikaa alitajuntaan. Kyllä tässä on koko ajan tosissaan yritetty. Onneksi tänään meni paikoista sisään. Sain loistosyötöt molempiin, Filppula kiitteli.
MM-kisoissa kaikki ottelut samassa vitjassa paahtaneet Filppula ja Bergenheim alkavat päästä vauhtiin. Se lupaa hyvää, sillä Jokerit on muutenkin vahvistunut. JyP:stä napattu Pierre Claude Drouin väläytteli ykkösviisikon laitahyökkääjänä kykyjään. HPK:sta pumpattu Anders Burström jäi neloskentällisen keskushyökkääjänä ainakin vielä pimentoon. -Painettiin kaksi erää, mutta sen jälkeen oltiin huonoja. Turhaan laskettiin vastustaja mukaan peliin, kenties jopa vuoden liigatulokkaan titteliä tavoitteleva Filppula tuumi. -Se tulee, jos tulee. Nyt on peliin keskittymisessä ihan tarpeeksi tekemistä.
Jokerien urakkaa helpotti, että vierailta puuttuivat muun muassa pelikieltoiset Jere Karalahti ja Roman Vopat. Eivät isännätkään täysillä hyökänneet. Väkkärämäinen Marko Jantunen poti nivustaan ja jo kertaalleen kuntoutunut Todd Warriner polveaan.
Jokerit-HIFK 5-1 (2-0, 2-0, 1-1)
1. erä: 8.24 Valtteri Filppula (Teemu Laine-Tomi Mäki) 1-0, 10.26 Sean Bergenheim (Sami Lepistö) 2-0. Jäähyt: 2.37 Arto Koivisto J 2 min, 3.19 Mikko Turunen H 2 min, 6.05 Laine J 2 min.
2. erä: 28.07 Tomek Valtonen (Glen Metropolit-Martti Järventie) 3-0 yv, 32.08 Filppula (Bergenheim-Mäki) 4-0.
Jäähyt: 20.41 Petri Pakaslahti J 2 min, 23.19 Lennart Petrell H 2 min, 27.59 Hannu Pikkarainen H 2 min, 29.15 Kimmo Kuhta H 2 min, 35.52 Pakaslahti J 2 min.
3. erä: 42.53 Toni Söderholm (Brett Harkins-Joonas Vihko) 4-1 sr, HIFK aikalisä 58.05, 58.37 Metropolit (Laine) 5-1 tm.
Jäähyt: 46.20 Lepistö J 2 min, 48.10 Metropolit J 2 min, 51.49 Pasi Saarinen H 2 min.
Jäähyt yht:
Jokerit 6x2 min = 12 min,
HIFK 5x2 min = 10 min.
Torjunnat:
Pasi Häkkinen J 10+10+10=30,
Dave Stathos H 12+14+(0)=26 (vaihto 40.00/4-0),
Jan Lundell H (0)+(0)+7=7 (pois 56.50-58.37).
Tuomarit: Timo Favorin (Riku Peltonen ja Torkel Saarnio).
Yleisöä 10707.
(MTV3-STT)