Jokerien Leino kaatoi Bluesin

Ville Leino, kuva: Lauri Ouvinen
Ville Leino, kuva: Lauri Ouvinen
Julkaistu 15.01.2008 21:44(Päivitetty 15.01.2008 21:47)

Hyökkääjä Ville Leino oli illan hahmo, kun Jokerit haki 4-2-voiton Espoon Bluesista jääkiekon SM-liigassa tiistaina. Leino teki Jokereille yhden maalin ja syötti kaksi. Blues ei löytänyt parasta liikettään kärkiotteluun, vaikka saikin unelma-alun. Mikko Lehtonen vei Bluesin johtoon 23 sekunnin kohdalla.

Lehtonen rynnisti voimalla kohti maalia ja siirsi paluukiekosta pelivälineen ohi Jokerien maalivahdin Jussi Markkasen. Jokerien Marko Tuulola näytti kuinka taklataan oikein ja kovaa. Kohteeksi joutui Bluesin hyökkääjä Patrik Lostedt, joka jouduttiin viemään paareilla pois kaukalosta.

Päätuomarit jakoivat avauserässä peräti 18 minuuttia jäähyjä. Ottelun puolivälissä Blues joutui pelaamaan kahden miehen alivoimalla, mutta tappoi jäähynsä. Jokerit tasoitti kuitenkin erän lopulla, kun Ossi Saarinen sai loistavan syötön Tim Stapletonilta Bluesin maalille.

Toiseen erään vierailijat tulivat päättäväisempinä ja otti pelin haltuunsa. Erä ehti vanheta vajaat kolme minuuttia, kun Tommi Santala vei joukkueensa ensimmäistä kertaa johtoon. Maali syntyi hieman onnekkaasti. Santalan laukaisema kiekko muutti suunta pelaajasta ja pomppi Bernd Brücklerin selän taakse. Bluesin Kultakypärä Ryan Keller onnistui vielä tasoittamaan ottelun 2-2:een.

Leinon ohella ottelun parhaisiin lukeutui ensimmäisen ottelunsa Jokereissa pelannut Kalle Kerman. Hän teki voitto-osuman (3-2) Leinon syötöstä. Kerman siirtyi Jokereihin ruotsalaisseura Luulajasta.

- Oli hienoinen yllätys että pääsin pelaamaan näinkin paljon ja vielä ykkösketjuun. Hienoa, että tuli heti onnistuminen, Kerman iloitsi.

Leino teki vielä ottelun viimeisen maalin tyhjiin.

- Illan peli oli tasainen ja kova. Alivoimapeli on ollut meillä hyvää sekä maalivahtipeli, kommentoi Jokerien valmentaja Doug Shedden.

- Parasta Bluesia ei löytynyt tänään ja Jokerit puolusti todella hyvin, Blues-valmentaja Petri Matikainen sanoi.

Blues-Jokerit 2-4 (1-1, 0-1, 1-2)

1. erä: 0.23 Mikko Lehtonen (Oskar Osala-Ismo Kuoppala) 1-0, 14.37 Ossi Saarinen (Tim Stapleton-Kim Hirschovits) 1-1.

Jäähyt: 3.17 Tony Virta J 2 min, 5.30 Mikko Jokela J 2 min, 7.56 Tero Koskiranta B 2+2 min, 7.56 Jussi Markkanen (kärsi Jyrki Louhi) J 2 min, 7.56 Robert Kantor J 2 min, 9.38 Kuoppala B 2 min, 10.40 Santeri Heiskanen B 2 min, 15.28 Jokela J 2 min, 18.48 Ville Viitaluoma B 2 min.

2. erä: 22.51 Tommi Santala (Ville Leino-Kalle Kerman) 1-2.

Jäähyt: 20.14 Leino J 2 min, 30.59 Virta J 2 min, 34.09 Rami Alanko B 2 min, 39.17 Cole Jarrett J 2 min.

3. erä: 42.23 Ryan Keller (Stefan Öhman) 2-2, 46.19 Kerman (Leino-Santala) 2-3, 59.44 Leino (Hirschovits-Mika Strömberg) 2-4 tm.

Jäähyt: 46.59 Jarrett J 2 min, 49.33 Hirschovits J 2 min.

Jäähyt yht: Blues 6x2 min = 12 min, Jokerit 10x2 min = 20 min.

Torjunnat: Bernd Brückler B 12+11+4=27 (pois 58.46-59.44), Jussi Markkanen J 8+10+16=34.

Tuomarit: Markku Kruus ja Ville Vuohtoniemi (Pekka Heikura ja Mika Tervo).

Yleisöä: 5327.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko