Jokereiden viimeinen runkosarjavierailu perinteikkäässä Hakametsän hallissa kesti paljon pidempään kuin kukaan osasi odottaa.
Muut kolme torstain liigaottelua olivat päättyneet yli puoli tuntia aiemmin, kun Esa Lindellin maali ja Leland Irvingin torjunta viimein ratkaisivat voittomaalikilpailussa voiton Jokereille maalein 3-4.
Lindell oli voittomaalikilpailun ainoa onnistuja, Irving torjui kaikki kolme Tapparan yritystä.
– Omat playoffit ovat menossa ja nämä olivat todella tärkeät kaksi pistettä. Hyvä peli meiltä. Jos aiotaan kultaa voittaa, niin Tapparakin on kaadettava, Lindell sanoi.
Vieraista maalinteossa onnistuivat varsinaisella peliajalla Steve Moses, Janne Lahti sekä Antti Tyrväinen.
Olli Palola teki Tapparalle kaksi maalia, ensimmäisen ylivoimalla, jälkimmäisen alivoimalla. Myös Jukka Peltolan maali tuli alivoimalla.
– Tapparan ensimmäinen maali yv:llä oli maailmanluokan suoritus, kaksi muuta harmillisia. Mutta oli omassa pelissä paljon hyvääkin, pystyimme kautta linjan vastaamaan Tapparan fyysisyyteen, sanoi Jokereiden valmentaja Tomek Valtonen.