Joan Collins: Botox-piikit sattuvat älyttömän paljon

Legendaarinen näyttelijä ja kirjailija Joan Collins myöntää kokeilleensa botoxia, jonka ruiskuttaminen oli hänestä äärimmäisen kivuliasta.

Näyttelijä ja kirjailija Joan Collins, 78, myöntää kokeilleensa botoxia otsansa juonteisiin. Toimenpiteen aiheuttaman kivun vuoksi Collins kertoo ruiskeiden jääneen kokeiluasteelle.

– Sitä laitettiin kerran otsaani ja se sattui aivan älyttömästi, Collins muistelee.

Collinsilla on muitakin syitä kieltäytyä vastaisuudessakin kauneustoimenpiteistä.

– Nykyään näkee niin paljon kirurgisten toimenpiteiden painajaismaista jälkeä. Minulla on naispuolisia ystäviä, joille botox on aiheuttanut muhkuroita kasvoihin, enkä halua edes puhua heidän huulistaan! Collins kauhistelee.

Legendaarinen näyttelijä on pahoillaan siitä, että entisajan glamouria ei näy vanhaan tapaan nykypäivän naisissa. Ulkonäöstään tarkka Collins myöntää, että hänellä kuluu hurjasti itsensä ehostamiseen. Vaiva on kuitenkin Collinsille näyttävän ulkonäön arvoinen.

– Se vie paljon aikaa ja vaivaa. On aivan turha tavoitella minkäänlaista glamouria farkuissa ja T-paidassa. Minä itse yritän kovasti pysyä eleganttina tällaisena elegantin vastaisena aikakautena. Minne kaikki glamourinhohtoiset naiset ovat kadonneet? Collins murehtii.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Lähde: Contactmusic

Kuva: Getty Images

Lue myös:

    Uusimmat