Jo kaksi tuulivoimalan liki 70-metristä siipeä on irronnut Kristiinankaupungissa: Asukkaat ja tuulivoimayhtiö ihmeissään
Kristiinankaupungissa on juuri nyt huolestuneita asukkaita. Metsälän uusi tuulipuisto on ollut käytössä vasta runsaat kaksi vuotta, mutta tässä kuussa jo kaksi voimalaa on menettänyt yhden kolmesta siivestään -toinen irtosi viikonlopun alla.
– Kun tiedetään, että maailmalla on tapauksia, että siiven osia on lentänyt viidensadan metrin päähän, tämä on todella vaarallista, sanoo läheisen metsäpalstan omistaja Tuomo Kangas.
Hänen palstansa sijaitsee 300 metrin päästä lähimmästä tuulivoimalasta, joita on Metsälän alueella kaikkiaan 34 kappaletta. Asukkaiden lisäksi myös tuulipuiston omistaja on huolissaan.
– Valitettavasti me tässä vaiheessa tiedämme tästä asiasta aika vähän. Kun ensimmäinen lapa tuli alas syyskuun alussa, niin sinne konehuoneen katolle oli jäänyt kappaleita, jotka voivat sieltä tuulessa irrota. Sen takia siihen alle ei ole päästy perusteellista tutkintaa suorittamaan, sanoo EPV Tuulivoiman toimitusjohtaja Frans Liski.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Yhtiöllä on kaikkiaan 80 tuulivoimalaa eri paikkakunnilla, eikä vastaavaa ole ennen sattunut. Nyt sattui – jo toisen kerran peräkkäin. Lapojen rikkoontumisen syytä ei tiedetä, mutta saman tanskalaisvalmistajan myllyjen siipiä on irronnut myös Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.
– Meillähän laitetoimittaja Vestas päävastuullisena suorittaa asiantuntijana juurisyyn tutkinnan, mutta toki mekin siihen osallistumme laitoksen omistajana. Mutta he eivät ole raportoineet meille miten tämä voisi liittyä näihin muualla oleviin tapauksiin. Me olemme itsekin näiden osalta vain lehti- ja googletustietojen varassa, sanoo Liski.
Kehotus välttää aluetta
Yhtiö on antanut asukkaille ja metsässä liikkujille kehotuksen pysyä 300 metrin etäisyydellä alueesta.
Loppuviikosta irronnut siipi, jolla on pituutta liki 70 metriä, lensi sadan metrin päähän myllystä. Siiven pienempiä osia on ympäriinsä metsäalueella.
– Tämän alueen käyttöä ei ole rajoitettu aikaisemmin asukkailta ja täällä käydään marjassa, sienessä ja kohta alkaa myös hirvestysaika. Parasta olisi, jos kaikki myllyt pysäytettäisiin, ehdottaa Tuomo Kangas.
Lähimmät asukkaat ovat 650 metrin päässä, sitäkin lähempänä on voimalinjoja.
– Siipi putosi nyt oikeaan suuntaan, toisessa suunnassa olisi ollut voimalinja, sanoo Kangas.
Yksi siipi painaa noin 10 000 kiloa ja se on ongelmajätettä.
– Selvitämme yhdessä valmistajan kanssa, mihin pudonneet lavat laitetaan tai miten ne käsitellään. Mutta ensin täytyy selvittää tapahtumat paikan päällä, huomauttaa Liski.
Asukkaat vaativat rikkoontuneille myllyille puolueetonta tutkintaa.
– Ehdottomasti onnettomuustutkintakeskuksen pitäisi tutkia tällaiset tapaukset, koska ne voivat muodostaa vaaran ympäristölle ja ihmisille, sanoo Kangas.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Yhtiö huomauttaa, että he haluavat itsekin tarkan selonteon tapahtuneesta.
– Tämä on vakava ja merkittävä asia meille. Meillä on kuitenkin ollut tuulivoimaloita jo yli kymmenen vuoden ajan eikä koskaan mitään tällaista ole sattunut, sanoo Liski.
Uusimmat
-
15:16
Talouskurimukseen ajautunut SaiPa aloittaa muutosneuvottelut – synkeä luku kuvaa vaikeuksia
-
15:09
Thaihieromoita pyörittänyt nainen tuomittiin törkeästä parituksesta – rikollista toimintaa monissa kaupungeissa
-
15:08
Kymmeniä rikosilmoituksia itsenäisyyspäivän tapahtumista – näistä rikoksista mielenosoittajia epäillään
-
15:00
Orpo: SAK:n ilmoittamat toimet kohtuuttoman kovia
-
14:50
Mielenosoittajat tukkivat pääsyn asetehtaisiin Britanniassa – MTV Uutiset seuraa sotaa
-
14:46
Kaija Koolla kiusallinen tilanne Linnan juhlissa – sukkanauha tipahti kesken illan
-
14:39
Tarkkuuskiväärillä ampunut Panssariprikaatin sotilas sai vammoja kasvoihin
-
14:34
Ranskan supertähdelle vaaditaan neljän vuoden kakkua
-
14:33
M. A. Numminen jakoi nostalgisen kuvan hänestä ja edesmenneestä Pedro Hietasesta – muistatko vielä lauluduo Gommin ja Pommin?
-
14:28
Mitä haluaisit kysyä tulevalta presidentiltä? Ehdokkaiden tv-tentit käynnistyvät MTV:n Suurella vaalitentillä
-
14:22
Ostitko tämän joulukalenterin Lidlistä? Kauppaketjulta varoitus ja takaisinveto
-
14:19
Tuplapuristaja hämmästytti Ylen kokeneet selostajatkin – näin poikkeukselliseen hetkeen reagoitiin
-
14:16
Expressen: MM-kisoissa esiintynyt puolustaja siirtyy SM-liigaan Ruotsin pääsarjasta
-
14:06
F1-pomoilta rujoja syytöksiä Toto ja Susie Wolffista – tapauksessa nähtiin nyt erikoinen käänne
-
14:01
Suomi MM-välieriin – vastustaja jäi täysin jyrän alle
-
13:55
Nainen kuoli kolarissa Kempeleessä – kuljettajaa epäillään rikoksista
-
13:54
Suomen lippu korkealla Oulun yllä – tältä näytti Hornetien itsenäisyyspäivän lento!
-
13:47
Ylen päätoimittaja vietti itsenäisyyspäivän "Meilahden Hiltonissa" kukkapaitulissa metallisen Daamin seurassa
-
13:46
Miehelle tuomio 30 seksuaalirikoksesta – lähestyi poikia Discordissa
-
13:45
Maailmanhuipun hengenlähtö lähellä – urheilijaa ei näkynyt, meri lainehti verestä
-
Lataa lisää