Jessie J: Leikkaan hiukseni siiliksi!

Laulaja Jessie J suunnittelee ensi vuodelle laajaa tempausta, johon hän tulee itse osallistumaan hyvin henkilökohtaisella tasolla.

23-vuotias Jessie J suunnittelee keräävänsä ensi vuonna noin 730 000 euroa hyväntekeväisyyteen ja jos se onnistuu, luopuu hän pitkistä kutreistaan.

– Leikkaan ensi vuonna hiukseni siiliksi hyväntekeväisyyden nimissä. Leikkaan hiukseni, jos saan kerättyä miljoona dollaria hyväntekeväisyyteen ja uskon onnistuvani siinä, Jessie J kertoo.

Laulaja yrittää kosiskella muitakin julkkiksia mukaan projektiin. Jessie J paljastaa, että idea onkin ottanut jo tuulta purjeidensa alle.

– Olen keskustellut aiheesta muutaman julkkiksen kanssa ja hekin ovat ilmaisseet kiinnostuksensa. Olen innoissani siitä, että pääsen hiuksistani eroon, Jessis J hihkuu.

Laulaja muistuttaa, että hän voi turvautua siilitukkaisena peruukkiin.

– Voinhan minä kuitenkin käyttää sitten peruukkeja, eikä kukaan siten saisi edes tietää. Sitä paitsi olisi aivan mahtavaa pelastaa ihmishenkiä, Jessie J miettii.

MTV3/Helmi

Kuva: Splash

Lue myös:

    Uusimmat