Monet tähdet ovat nousseet barrikadeille Jessica Simpsonin puolesta. Pyöristyneen neidon mammafarkut eivät ole karmiva tyylimoka! Helmi tutki asiaa ja totesi väitteen oikeaksi.
Muun muassa Carmen Electra on osoittanut Simpsonille tukeaan toteamalla, että monet "tappaisivat näyttääkseen yhtä hyvältä", kertoo PopEater.com. Jessican sisko Ashlee Simpson taas ihmetteli, miksi "naisen paino on uutisoinnin arvoinen asia."
Ja ennen kaikkea, miksi jotkut tyylimokat saavat otsikkotilaa toisten painuessa hiljaisuudessa unholaan?
Jos pelkät housut ovat tyylimoka, entäs housujen puuttuminen?
Madonnan ylinuorekas tyyli on herättänyt tunteita suuntaan jos toiseenkin. Monet ovat kuitenkin sitä mieltä, että poptähden kannattaisi vetää housut jalkaansa edes joskus. Viimeisimmistä musiikkivideoista päätellen Madonnalla ei kuitenkaan ole aikomustakaan siirtyä peittäviin asukokonaisuuksiin.
Ovatko farkut pahin mahdollinen skenaario? Eivät!
Bobby Trendy, Anna Nicole Show'ssa esiintynyt sisustaja, on ihastunut kummallisiin vaatekokonaisuuksiin. Herran mieleen ovat erityisesti hyvin tiukat housut, joiden kiiltävyysaste on erittäin korkea. Trendy on kävelevä discopallo, ja me valitamme denimistä?
Mies suosi myös Madonnan rakastamaa housut pois -tyyliä viimevuotisilla halloweenkutsuilla. Apua, tuokaa joku miehelle edes ne Jessican mammapökät!
Läikkäpökät iskevät
Sarah Jessica Parker tunnetaan omalaatuisena ja rohkeanan pukeutujana. Löysimme kuitenkin arkistoista viimevuotisen kuvan, joka kielii neidon omasta "housukatastrofista". SJP saapui the Betrayed -leffan ensi-iltaan housuissa, jotka lähikuvan mukaan eivät ole ne kaikkein tyylikkäimmät. Viininpunaiset kiiltokengät eivät sovi roiskemaalattuihin pöksyihin, joiden punttikin saisi olla hitusen pidempi ollakseen sopiva. Kuva ei kerro, oliko housujen vyötärö yhtä korkea kuin Jessican kohuhousuissa.
Farkutkin riittäisivät, kiitos!
Jos pelkillä housuilla pelottelu tuntuu liian kesyltä, kannattaa kustomoida koko tyyli.
Courtney Loven (ylhäällä vas.) repivä tyyli, toisiinsa sointumattomat vaatekappaleet ja räjähtänyt habitus saavat toivomaan, että Love tyytyisi joskus pelkkiin farkkuihin, tai pukeutuisi edes etäisesti istuviin vaatteisiin!
Nicole Richie (ylhäällä oik.) ei ole perinyt Paris Hiltonin tyylitajua, vaikka onkin hengaillut tämän kanssa useamman vuoden. Richien jouluhenkinen, kimaltava otsapanta ei sovi muuhun asuun, joka taas ei sovi neidolle ollenkaan. Kauheuspotin korjaa Richien nahkahame, jonka kummallinen läppäleikkaus ja raskas materiaali saavat sen näyttämään halvalta ja liian suurelta.
Hametta ei pelasta varsinkaan se, että neito bongattiin se yllään viimevuotisilla Mercedes-Benzin muotiviikoilla!
Jos omalaatuisuus houkuttaa...
Jos mielenkiintoiset asuvalinnat houkuttavat vastustamattomalla tavalla, kannattaa harkita omalaatuisen muusikon uraa! Poppariprinsessan farkkuvalinnat pääsevät otsikoihin, mutta jos jos pöksyjen omistajan persoonallisuus on astetta räiskyvämpi, ei kukaan välitä tämän vaatevalinnoista.
Eugene Hütz (ylhäällä oik.) on mustalaispunkkia soittavan Gogol Bordellon keulamies. Lavakarismaansa mies boostaa karvahatuilla, peruukeilla, kypärillä ja räiskyvillä housuvalinnoilla. Hütz ei kriitikoille kumartele, ja toistaiseksi taktiikka on toiminut loistavasti: kriitikot ylistävät miehen musiikkia housujen kauhistelun sijaan.
Oudosta musiikistaan tunnetuksi tulleella Weird Al Yankovicilla (ylhäällä vas.) on havaijipaitariippuvuus. Mies ei voi pitää näppejään erossa räikeistä palmu- ja kukkakuvioiduista lomareleistä! Kukaan ei kuitenkaan huomaan miekkosen vaatteita, sillä hänen suunsa auetessa muut kummallisuudet jäävät kakkoseksi. Mies on napannut uransa aikana useita Grammyja, joten luovuus loistanee paitojakin kirkkaampana.
Lue myös:
Lähde: PopEater.com
Kuvat: Wireimage/All Over Press
Uusimmat
-
05:33
Nobelin rauhanpalkinnon saaja julkistetaan Oslossa
-
05:18
Tuhannet ihmiset jonottivat nähdäkseen Obaman Pittsburghissa: "Ympyrä sulkeutuu"
-
05:11
Putin lyö "langennutta" länttä, koska se on Venäjän erityinen tehtävä
-
05:10
Miltonin uhrimäärä noussut kymmeneen, hurrikaani riepotti myös Karita Mattilan kotia Floridassa
-
05:06
Libanonin terveysministeriö: Israelin tappavat iskut osuivat kahteen paikkaan Beirutin keskusta-alueella – MTV seuraa
-
00:52
Huuhkajat-kapteeni Lukas Hradecky hämmästeli Glen Kamaran roolitusta – "Edelleen yksi meidän parhaita"
-
23:39
Elokapina kommentoi Eduskuntatalon töhryjä: "Harmi, että niihin saumoihin jäi vähän maalia"
-
23:37
Huuhkajille karvas tappio – loppuhetken nukahdus maksoi kalliisti
-
23:11
Kaapo Kähköselle lähtö NHL:ssä
-
22:59
Vuohet saivat yllättävän tehtävän Chilessä – ruokakauppajäte parempiin suihin
-
22:42
Siellä lepää: Joel Pohjanpalolta helpottava onnistuminen Huuhkajissa
-
22:42
Nyrkkeilijän raivo lähti lapasesta – teki tuhoa metallitanko kädessä
-
22:41
Nuoret joensuulaismiehet järjestivät huumeita myytäväksi kotikulmilla – yksi vangittu
-
22:29
Israelin armeija väittää: YK-joukkoja ohjeistettiin suojautumaan – kaksi rauhanturvaajaa haavoittui
-
22:01
Arja Koriseva ja Valtteri Palin esittelivät humoristisen puolen itsestään TTK-parketilla
-
22:00
Salamurhatun Robert F. Kennedyn leski Ethel Kennedy on kuollut
-
21:26
William ja Catherine edustivat ensi kertaa yhdessä syöpähoitojen jälkeen
-
21:09
Lätkälegendojen pojilla kulki – reppu heilui vuoron perään Jokerien ottelussa
-
21:08
Viestinnän salausta kiertävä EU-asetuskompromissi herättää yhä epäluuloja – tarkoitus estää kuvat lasten hyväksikäytöstä
-
21:03
Hurja video näyttää miten raju tuuli repi puita Floridassa
-
Lataa lisää