Iso liike rallin MM-sarjassa! Ott Tänak jättää Hyundain

Ott Tänak jättää Hyundain MM-rallitallin kuluvan kauden jälkeen. Asiasta tiedottavat sekä Tänak itse, että WRC verkkosivuillaan.

Tänak on ajanut tallissa kolme kautta. Hän on omien sanojensa mukaan päättänyt purkaa sopimuksensa tallin kanssa. Tänak ajaa vielä kauden viimeisessä osakilpailussa Japanissa marraskuussa.

Tänak on maailmanmestari vuodelta 2019. Hän kertoo Twitter-tilillään, että päätös jättää Hyundai on hänen henkilökohtainen valintansa. 

Tänakin ympärillä on vellonut huhuja pitkin kesää ja syksyä. Virolaisen on puhuttu harkinneen sirtoa M-Sport Fordin riveihin. Myös paluusta Toyotalle on liikkunut kuiskutusta. Tänak sanoi itse syyskuun lopussa AutoHebdo-lehdelle, että saattaa jättäytyä kokonaan pois WRC:stä. 

– On tullut aika kokeilla jotakin uutta. Kiitän tiimiä ymmärryksestä ja toivon heille kaikkea hyvää, Tänak kertoo. 

Lue myös:

    MM-rallivideot

    Uusimmat