Jasecko jälleen Ässien ratkaisijana

Julkaistu 27.11.2001 10:25

Porin Ässien slovakkipuolustaja Stanislav Jasecko oli jälleen joukkueelleen kullan arvoinen pelaaja ratkaistessaan jatkoajalla porilaisille 3-2-voiton Jypiä vastaan. Jasecko sijoitti kylmän rauhallisesti kiekon läpiajon päätteeksi maalin oikeaan ylänurkkaan ohi Jypin maalivahti Tero Leinosen.

Ässät oli selkeästi ryhdistäytynyt torstaisen murskatappionsa jälkeen ja joukkue taisteli jälleen esimerkillisesti, vaikka ottelu alkoikin porilaisittain pahimmalla mahdollisella tavalla. Kiekko oli nimittäin Tommi Satosaaren selän takana ensimmäistä kertaa jo 32 sekunnin pelin jälkeen. Tästä Ässät ei kuitenkaan häkeltynyt, vaan piti peliä lievästi hallinnassaan kautta ottelun. -Torstain rökäletappion jälkeen pidimme joukkueen kanssa pitkän palaverin. Ei peli tänäänkään vielä hyvin kulkenut, mutta joukkue taistelee esimerkillisesti, totesi Ässien valmentaja Kaj Matalamäki.

Ässät oli pitänyt myös kentällisensä entisellään, ja pelaajat kiittivät luottamuksesta taistellen esimerkillisesti. Varsinkin kolmikko Timo Salonen- Markku Tähtinen-Jari Korpisalo oli kovalla pelipäällä. Tuloksena olikin Salosen upeasti viimeistelemä tasoitus 2-2:een ja Tähtisen syöttö Jaseckon ratkaisumaaliin. -Tämä kolmikko oli jo Jokereita vastaan ainoa kentällisemme, joka pystyi Jokereita haastamaan ja tänään se oli selvästi joukkueen paras hyökkäyskolmikko. Kanadalaispelaajiemme Sandy Mogerin ja Eric Perrinin kohdalla taas näkyy selvästi kanadalaisten kesäharjoittelu, sillä he eivät ole muun joukkueen tasolla kuntopuolella, jatkoi Matalamäki.

Jyp johti ottelua kahteen otteeseen, mutta se ei saanut peliään kunnolla kulkemaan ottelun missään vaiheessa. Ainoastaan kolmikko Harri Sillgren- Tomi Hirvonen-Petr Ton sai kunnon tilanteita aikaiseksi. Maalissa Leinonen torjui muutamaan otteeseen loistavasti ollen ehkä kentän näkyvin pelaaja. -Me emme tänään saaneet parasta peliämme kulkemaan ja olimme epävarmoja kiekollisessa pelissä. Seurauksena oli myös helppoja kiekon menetyksiä ja jatkoajalla voiton hakeminen kostautui keskialueen lapsuksena, mistä Ässät pääsi rankaisemaan, kommentoi Jypin valmentaja Mika Saarinen.

Ottelussa tehtiin myös suomalaista jääkiekkohistoriaa, sillä ensimmäistä kertaa Jääkiekon SM-liigassa päätuomarikaksikkona toimivat parina entiset liigakiekkoilijat Simo Saarinen ja Hannu Henriksson. He onnistuivat tehtävässään erinomaisesti.

(MTV3/STT)

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko