Järvilehto puhalsi 1,7 promillea Raaseporin haaksirikon jälkeen

Poliisi epäilee entisen formulakuskin Jyrki Järvilehdon syyllistyneen rikokseen perjantaisessa veneturmassa, jossa hänen ystävänsä kuoli. Järvilehto puhalsi turman jälkeen poliisin seulonta-alkometriin 1,7 promillea.

Varsinainen promillelukema selvinnee sairaalahoitoon joutuneen Järvilehdon verikokeen tuloksesta.

Vielä tänään ei ollut selvillä, kuka Järvilehdon venettä ajoi.

Vuorinen kertoo MTV:n uutisille, että kuljettaja pyritään selvittämään teknisin tutkimuksin ja Järvilehtoa aikanaan kuulustelemalla. Poliisi kaipaa tapahtumalle myös lisää silminnäkijöitä. Tähän mennessä yleisöltä ei ole saatu tietoa mahdollisesta kuljettajasta.

Miehet olivat matkalla ravintolasta Järvilehdon huvilalle, kun vene haaksirikkoutui sillan laitaan ja murskaantui pahasti. Turma tapahtui Jomalvikin kanavassa Raaseporissa aamuyöllä.

Merivartioston mukaan vene saattoi ajaa jopa 70 kilometrin tuntivauhtia, vaikka alueella on viiden kilometrin nopeusrajoitus.

Neljä mahdollista rikosnimikettä

Komisario Juha-Pekka Vuorinen kertoo, että mahdollisia rikosnimikkeitä ovat törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kuolemantuottamus, vesiliikennejuopumus tai kulkuneuvon luovuttaminen juopuneelle. Vesiliikennejuopumuksen raja on yksi promille.

Järvilehto loukkaantui turmassa, eikä häntä vammojen vuoksi päästä kunnolla kuulemaan ainakaan viikkoon. Kuolonuhrin veren alkoholipitoisuus selviää vasta myöhemmin ja Järvilehdonkin aikaisintaan parin viikon kuluttua.

Järvilehto toimii MTV3:n F1-asiantuntijana.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat