Jarkko Sipilän kommentti: Aarnion vapauttaminen oli sittenkin yllätys

Aarnio-jutun aikataulu pettää, mutta käänteitä riittää. Viimeisin saatiin keskiviikkona, kun käräjäoikeus päätti vapauttaa Jari Aarnion tutkintavankeudesta, kirjoittaa MTV Uutisten rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä.

Käräjäoikeuden puheenjohtaja Sirkka Jäntti luki salissa päätöstä reilut kymmenen minuuttia. Yleensä niistä voi päätellä, mihin suuntaan ollaan menossa. Mutta ei tällä kertaa. Päätös oli täynnä toisaalta-toisaalta -tyyliin rakennettuja lauseita.

Käräjäoikeus päätyi siihen, että sotkemisvaara on edelleen olemassa, mutta olisi kohtuutonta pitää Aarniota edelleen vangittuna.

Valtionsyyttäjä Jarmo Hirvonen oli yhtä harmistunut kuin Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi helpottunut.

Aarnio ei itse päätöstä kuullut, vaan hän oli silloin jo matkalla Vantaan vankilaan.

Aarnio vapautettiin iltapäivällä siis tutkintavankeudesta, mutta häntä edelleen epäillään törkeistä huume- ja virkarikoksista. Kolmentoista vuoden vankeus uhkaa edelleen.

Valtionsyyttäjä korosti haastattelussa kuinka tällä vapauttamisratkaisulla ei ole itse pääasian eli huume-epäilyjen kanssa mitään tekemistä.

Teknisesti näin, mutta ei ehkä ihan sittenkään.

Vangitsemisasiassa ei pitäisi puida niitä todisteita, joita jutun käsittelyssä on tullut ilmi. Silti sekä puolustus että syyttäjät niin tekivät oikeudelle jättämissä kirjelmissä.

Puolustuksen mukaan syyttäjien kova näyttö on pehmentynyt, kun taas syyttäjät varsin tylyssä kirjelmässä kuvasivat, miten Aarnio kehittää tarinoita faktoista.

Käräjäoikeus on joutunut ainakin taustalla miettimään näyttöä, koska pakkokeinot – tässä tapauksessa vangitseminen – eivät saa olla kohtuuttomia, eikä niillä saa aiheuttaa tarpeettomasti haittaa.

Selvästi törkeisiin huumausainerikoksiin syyllistyneen vangittuna pitäminen ei olisi kohtuutonta, eikä haittaakaan aiheutuisi, kun tuleva vankeusaika kuluisi samalla.

Vapauttamisratkaisu oli yllätys, koska tähän saakka oikeus on monin kohdin myötäillyt syyttäjien kantaa. Aarnio oli aina päätetty pitää sellissä ja esimerkiksi hyödyntämiskieltovaatimukset hylätty. Trevoc-haarastakin Aarniolle oli langetettu ehdotonta vankeutta.

Tämän päivän päätöksen perusteella ei voi kuitenkaan ennustaa, että Aarnio todetaan syyttömäksi. Jonkinlaisena enteenä sitä silti voi pitää. Ainakin siitä, että juttu on hyvin vaikea.

Niin, ja vielä siitä aikataulusta. Oikeutta on käyty kuutisen kuukautta ja alkuperäisestä aikataulusta on jääty jälkeen kuukaudella. Uusia aikatauluja on helppo tehdä.

Studiossa Jarkko Sipilä 2:24

Lue myös:

    Uusimmat