Sillanpään joulukiertueella myös Taikapeilin tähdet pääsevät jälleen esiintymään yhdessä.
Laulaja Jari Sillanpää lähtee joulukiertueelle yhdessä AiA-yhtyeen kanssa. Mukana ovat mm. Idols-tuomari Nina Tapio sekä Tapion kanssa 1990-luvulla Taikapeili-yhtyeessä laulanut Hanna-Riikka Siitonen.
Sillanpää hehkuttaa yhteensä kahdeksanhenkistä AiA-yhtyettä vuolaasti.
– Me lauletaan kiertueella ilman säestystä ja se on ihan mielettömän kuuloista, kun ammattilaiset laulaa niin hyvin yhteen ja minäkin sitten hyräilen siellä mukana, Sillanpää virnuilee MTV3.fi:n Viihdeuutisille.
Joulukirkkoon-nimisellä kiertueella esitetään Sillanpään mukaan kaikkein tutuimpia ja kauneimpia lauluja.
(MTV3)