Jari-Matti Latvala myöntää suoraan: "Tehtiin selkeitä virheitä"

Jari-Matti Latvala (12)
Jari-Matti Latvala aloitti keskiviikkona ajokkinsa testaamisen Jämsässä.Str / Lehtikuva
Julkaistu 22.07.2015 16:07

MTV SPORT-STT

Volkswagenin suomalaistähden Jari-Matti Latvalan MM-rallikausi on ollut kauden ensimmäisen puoliskon ajan tuskainen. Portugalista irtosi voitto, mutta muuten vauhti on ollut kateissa.

Latvala keskittyy nyt täysin ensi viikolla alkavaan Suomen osakilpailuun, josta ykköspokaali paikkaisi paljon tämän vuoden haavoja. Tuurilainen palasi keskiviikkona töihin lyhyeltä kesälomaltaan ja aloitti valmistautumisen kotikisaan testaamalla Jämsän lähettyvillä.

Latvala piiskaa Volkswagenin WRC Poloa kaksi täyttä ajopäivää kellon ympäri. Soralla miehen säädöt ovat olleet kauden aikana kateissa, mutta nyt näkyy jo valoa tunnelin päässä.

- Fiilis on parempi kuin edellisen Puolan kisan jälkeen. Alkaa pikku hiljaa löytyä oikea ajotuntuma. Auto tuntuu jarrutuksissa todella paljon paremmalta kuin aiemmin. Se on iso juttu, Latvala totesi testien lomassa.

Puolassa heinäkuun alussa Latvala jäi lopulta viidenneksi. Varsinkin pehmeillä renkailla suomalaispilotti oli ongelmissa, kun kilpa-auto ei totellut Latvalan ohjausta.

- Kyllä me on saatu selvästi lisää kääntyvyyttä. Enemmänkin on jo ruvettu työstämään perää ja että saadaan se pysymään tiessä. Olen myös pyrkinyt kääntämään ajamista enemmän suoraviivaiseksi. Vielä on mahdollista testata jopa aerodynamiikkaa, kun tähän mennessä on kokeiltu vakaajia ja jousituksen säätöjä.

- Jarrutuksissa on parannettu selkeästi. Puolassa oli siinä suhteessa isoja ongelmia, ja me tehtiin siellä ihan selkeitä virheitä säädöissä. Olen tosi iloinen, että se asia on saatu ratkottua, Latvala summasi.

Luotto löydyttävä testeissä

Kahden testipäivän aikana joko pohjustetaan tai ollaan pohjustamatta eväät voittotaisteluun tallitoveri Sebastien Ogieria vastaan Jyskälän soraränneihin. 

- Homma menee niin, että kun on sataprosenttinen luotto autoon ja omaan tekemiseen, niin silloin tulosta tulee. Vaikka kuinka uhoaa, niin jos kokonaisuus ei ole kunnossa, tuskin onnistuu, Latvala selvitti.

- Testin jälkeen pitää olla sellainen tunne, että kaikki on viimeisen päälle kunnossa. Sen jälkeen ei enää tarvitse säätöjä miettiä. Kun sellaisen fiiliksen löytää, niin normaali vauhti riittää voittotaisteluun.  

Tuoreimmat aiheesta

Ralli