Japanin uusi keisari piti ensimmäisen julkisen puheensa – vetosi maailmanrauhan puolesta

Japanin uusi keisari Naruhito on ensimmäisessä julkisessa puheessaan patistanut maataan tekemään yhteistyötä muiden maiden kanssa maailman rauhan puolesta.

Keisari Naruhito piti puheensa Tokion keisarillisen palatsin parvekkeelta hurraavan yleisön edessä. Kymmenettuhannet ihmiset olivat tulleet kuulemaan keisaria.

– Toivon vilpittömästi, että tämä maa, käsi kädessä muiden maiden kanssa, etsii maailman rauhaa ja tulevaa kehitystä, Naruhito, 59, lausui.

Naruhito kruunattiin keisariksi aiemmin tällä viikolla. Hän seuraa tehtävässä isäänsä Akihitoa, joka luopui kruunusta.

Poikkeuksellisen vallanvaihdon mahdollisti erikoislaki, jonka maan parlamentti hyväksyi pari vuotta sitten.

Naruhito on järjestyksessä 126:s Japanin keisari.

Uuden keisariperheen oli lauantaina määrä tehdä kuusi julkista esiintymistä. Virallinen valtaistumiselle nousemisen juhla järjestetään vasta lokakuussa.



Lue myös:

    Uusimmat