Japanin tsunami lohkaisi Etelämantereesta jättimäisen jäävuoren

Japaniin maaliskuussa iskeneen tsunamin aallot löivät myös Etelämantereelle irrottaen siitä massiivisia jäävuoria, kertoo Euroopan avaruusjärjestö Esa.

Esan sateliitti on havainnut Rossinmerellä useita suuria jäävuoria, jotka ovat irronneet Sulzbergerin jäähyllystä. Suurin niistä on noin New Yorkin Manhattanin kokoinen: se on pituudeltaan noin 9,5 kilometriä ja leveydeltään 6,5 kilometriä. Sen uskotaan olevan noin 80 metrin paksuinen.

Etelämanner sijaitsee 13 000 kilometrin päässä Japanista ja yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan alun perin 23 metriä korkea tsunami oli siellä enää noin 30 senttimetrin korkuinen. Tästä huolimatta sen aiheuttama liike oli tarpeeksi voimakas tärisyttääkseen jäykkää jäämuodostelmaa niin että sen reuna murtui.

Tutkimus tsunamin vaikutuksesta Etelämantereeseen julkaistiin Journal of Glaciology -nimisessä nettijulkaisussa.

Esa julkaisi nettisivuillaan satelliittikuvia jäävuorista.

(MTV3 – STT – AFP)

Lue myös:

    Uusimmat