Kaikki Japanin lohkovaiheen ottelut jalkapallon MM-kisoissa oikein ennustanut oraakkelimustekala Rabio on tapettu.
Videolla juttu maanantain MM-kisapäivästä.
LUE MYÖS: Diego Maradona tarjoutui Argentiinan valmentajaksi ilmaiseksi – "Tuhosimme sen kaiken niin helposti"
Rabiosta on tehty kolmen ennustuksensa jälkeen japanilaista ruokaa sashimia, kertoo uutistoimisto Reuters japanilaismediaan tietonsa pohjaten.
Rabion pyydystänyt kalastaja Kimio Abe lähetti oraakkelimustekalan lihoina myyntiin ennen Japanin kolmatta ottelua Venäjän MM-turnauksessa Puolaa vastaan.
Rabio ehti ennustaa tuonkin ottelun tuloksen oikein: Puolan voitoksi. Pelin aikana hän ei kuitenkaan enää hengittänyt.
Seuraaja hakusessa
Rabion "ennustus" tapahtui siten, että ympärille asetettiin kolme ruokalaatikkoa: kahdessa niistä oli vastakkain pelaavien maiden liput ja neutraali laatikko merkitsi tasapeliä.

