Japanin GP:n topit ja flopit: Hyvää yötä, Maranello – Ferrari ja Vettel murenivat lopullisesti paineen alla

MTV Sportin F1-toimitus listaa jokaisen ajetun osakilpailun jälkeen viikonlopun onnistujat ja epäonnistujat. Japanin GP:ssä tehtiin jälleen selvää eroa MM-sarjan kärkikuskien välille.

Lewis Hamilton kasvatti voitollaan MM-johtonsa 67 pisteeseen ennen kuudenneksi jätettyä Ferrarin Sebastian Vetteliä. Valtteri Bottas täydensi Mercedeksen kaksoisvoiton kakkossijallaan.

Kolmanneksi sijoittunut Max Verstappen kolaroi molempien Ferrari-kuskien kanssa, kun hän pamautti ensin avauskierroksella radan ulkopuolelta päin Kimi Räikköstä ja esti myöhemmin ohi pyrkinyttä Vetteliä.

TOPIT:

1. Mercedes

Venäjän tallimääräyssotkun takia pienen tahran kilpeensä saanut Mercedes näyttää selviytyvän nykyhistoriansa kovimmasta haasteesta selvänä voittajana. Tähän kauteen asti tiimin tekninen etumatka on ollut niin merkittävänä, ettei sen kokemaa painetta ole missään vaiheessa voinut pitää erityisen uhkaavana. Tällä kaudella Ferrarin vastarinta on ollut jotain aivan muuta, mutta niin vain Mercedeksellä on pidetty päät kylminä ja tehty järkeviä ratkaisuja oikealla hetkellä.

2. Lewis Hamilton

Kuusi voittoa seitsemästä viimeisimmästä kisasta on kauden vaihtelevuuteen suhteutettuna aivan jäätävä suoritus. Vettelin voitto kesätauon jälkeen Belgiassa antoi vain hetkellisen tunteen siitä, että loppukaudesta ei tällä kertaa muodostuisi Hamiltonin ja Mercedeksen ylivoimaista mestaruusmarssia, mutta lokakuulle tultaessa homma näyttää jälleen kerran jo valmiilta paketoitavaksi. Viime vuonna Hamilton ratkaisi mestaruutensa Meksikossa ja kaksi vuotta sitä ennen Yhdysvalloissa. Tälläkin kertaa lopullinen sinetti saadaan todennäköisesti näissä paikoissa.

3. Valtteri Bottas

Raskaan Sotshin viikonlopun jälkeen Bottas osoitti parhaita ominaisuuksiaan heti Suzukaan tulon jälkeen. Vain neljää päivää aiemmin rankasti tiiminsä pettämäksi joutuneelta kuskilta tuli hymy luonnostaan, vaikka moni olisi ollut tässä vaiheessa yhä täysin lyöty. Parhaiten pettymykset unohtuvat radalla, joten nopea paluu tositoimiin oli Bottakselle parasta lääkettä. Suoritus oli jälleen kerran lähes virheetön, kun hän selvitti aika-ajon vaikeat olosuhteet ja kisassa Max Verstappenilta tulleen haasteen eleettömästi.

4. Red Bull

Oli kausi ollut millainen tahansa, Japanissa Red Bullilla tuntuu kulkevan joka kerta. Max Verstappenin kolmossija oli tallille jo neljäs palkintopalli Suzukasta kolmen vuoden sisään, kun vuosi sitten myös Daniel Ricciardo oli hollantilaisen lisäksi korokkeella. Ensi vuonna Japanista on tulossa Honda-yhteistyön myötä tallin toinen kotikisa – ja toisin kuin Itävallassa, täällä se voi myös pärjätä. Esimakua siitä saatiin jo lauantaina, kun Toro Rosso tykitti japanilaisyhtiön moottoreilla aika-ajoissa sijoille kuusi ja seitsemän.

FLOPIT:

1. Sebastian Vettel ja Ferrari

Siinä missä Mercedes pystyy tekemään aina järkeviä päätöksiä paineen alla, Ferrari ja Sebastian Vettel napsahtavat joka kerta hiilikuidun säleiksi kunnolla taivutettaessa. Aika-ajon typerästä rengasvalinnasta voi tietysti sanoa, että jotain Ferrarin oli yritettävä eikä se tämän takia niin kamalasti hävinnyt, mutta hätäilevä päätös vain alleviivasi tiimin tämän hetken ongelmanratkaisukykyä. Tallipäällikkö Maurizio Arrivabene aloitti tämän jälkeen perusitalialaisen potkuilla uhkailun. Mutta ei se touhu taida muuttua – alkoi mono viuhua tai ei. Kimi Räikkönen onnistui minimoimaan Ferrarin varikkomuurin aiheuttaman vahingon, mutta Vettel tyri aika-ajot liukastelullaan ja kisan yltiöpäisten ohitusyritystensä takia. Hyvää yötä, Maranello.

2. Max Verstappen

Lopputulos oli toki hieno, ja olihan Verstappenin maaliin pääseminen jo pelkästään hyvä suoritus, mutta hollantilaisen ajotavasta jäi jälleen hiukan säälittävä maku. Molemmat kolarit Räikkösen ja Vettelin kanssa voi silti nähdä monelta kantilta. Vaikka Räikkönen olisi voinut katsoa hiukan tarkemmin, mistä Verstappen palaa pitkäksi mentyään radalle, ja vaikka Vettel lähti yrittämään ohitus täysin onnettomasta tilanteesta, kummassakin tapauksessa Verstappenia voi syyttää samasta lyhytnäköisyydestä. Vettel oli täysin oikeassa kritiikissään siinä, että jostain syystä Red Bull -kuski ei osaa antaa periksi oikeilla hetkillä, jotta voisi kuitata paikkansa takaisin paremmassa kohdassa. Hän vain sulkee tien, mistä seuraa törmäys.

3. Kevin Magnussen

”Tyhmä ja pysyy sellaisena”. Charles Leclercin kommentissa saattaa hiukan kuulua Ferrari-sopimuksen mukanaan tuoma rintakarvojen äkillinen kasvu, mutta olihan tuo tanskalaisen temppu aivan järjetön. Ainoa syy, miksi tästä vaarallisesta peittelystä ei tällä kertaa rangaistu, oli todennäköisesti siinä, että Vettel päästettiin viikko sitten vastaavasta tapauksesta ilman mitään jatkotoimenpiteitä. Linja se on huonokin linja.

4. Marcus Ericsson

Aika-ajossa auto seinään ja kisassa hölmö rymistely Sauberin tallikaveri Leclercin perään eivät antaneet kovinkaan hyvää ajonäytettä ilman ajopaikkaa jäävästä Ericssonista.


5. McLaren

Kolmen vuoden huutelu Hondan surkeasta moottorista loppui McLarenin kohdalla jo lähes vuosi sitten, mutta Renault’n moottoriin vaihtanut tiimi pysyy yhä tutulla paikallaan. Nyt se koki erityisen pahan nöyryytyksen, kun Toro Rosso rynni kahden auton voimin lähtöruudukon seitsemän kärkeen ja McLaren onnistui jättämään taakseen vain Marcus Ericssonin – joka ajoi aika-ajossa seinään. Onneksi sentään Williams on vielä huonompi.

Lue myös:

    Uusimmat