Japanilta linjaus: Tokion olympialaisia voidaan siirtää

Kartta näyttää, kuinka laajalle koronavirus on nyt levinnyt – yli puolet tartunnan saaneista parantunut 3:14
Koronaviruksen leviämistä käsiteltiin MTV Uutiset Livessä 2. maaliskuuta.

Japanin olympiaministeri Seiko Hashimoto kertoi, että Tokion olympialaisten siirtäminen myöhempään ajankohtaan koronaviruksen vuoksi on mahdollista.

Brittiläisen yleisradioyhtiön BBC:n siteeraama Hashimoto kertoi Japanin parlamentille, että maan hallitus tekee kaikkensa, jotta kisat saataisiin järjestettyä aikataulussa.

Hashimoton mukaan sopimus Kansainvälisen olympiakomitean kanssa velvoittaa Tokiota järjestämään olympialaiset vuoden 2020 aikana.

– Sen voi tulkita niin, että kisojen siirtäminen myöhemmäksi on sallittua, Hashimoto lisäsi vastauksessaan.

Tokio olympialaisten on tarkoitus alkaa 24. heinäkuuta ja kestää 9. elokuuta asti.

KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach puolestaan on todennut Hashimoton tavoin, että komitea on sitoutunut tavoitteeseen, jonka mukaan kisat järjestetään ajallaan.

BBC:n mukaan kisojen peruminen ei ole järjestäjäkaupungin tai -maan käsissä, vaan vaatii KOK:n päätöksen.

Kiinasta yli 60 maahan levinnyt koronavirus on vaatinut toistaiseksi yli 3000 ihmisen hengen.

Lue myös:

    Uusimmat