Japanilaisyhtiö pisti vastaan turhaan - 11 valmistajan 34 miljoonaa autoa korjaamolle USA:ssa
Yhdysvalloissa peräti 34 miljoonaa autoa 11 eri valmistajalta kutsutaan korjaamolle räjähtelevien turvatyynyjen vuoksi. Kyseessä on laajin autojen korjaamokutsu Yhdysvalloissa ikinä.
Japanilaisen turvatyynyvalmistaja Takata Corpin tyynyissä on huomattu vakava vika, joka pystytään yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan yhdistää ainakin kuuteen kuolemantapaukseen.
Liian kovalla voimalla aukeavat tyynyt ovat lennättäneet onnettomuustilanteissa sirpaleita ympäri matkustamoa.
Aiemmin Takatan turvatyynyjen vuoksi korjaamokutsu huoltoon oli tullut 16,6 miljoonalle autolle Yhdysvalloissa. Takata ei oli halunnut laajentaa korjauskutsua, mutta yhtiö joutui taipumaan Yhdysvaltain turvallisuusviranomaisten edessä.
Takatan turvatyynyjen vuoksi kaikkiaan yli 53 miljoonaa autoa on kutsuttu vuodesta 2008 lähtien huoltoon.
Takata ei kommentoi, johtaako nyt käynnissä oleva laaja korjaamokutsu Yhdysvalloissa samankaltaisiin toimiin myös muissa maissa.
Uusimmat
-
16:25
Benjamin Peltosen omaisuutta anastettiin keikan jälkeen jo toistamiseen – laulajalta tiukka viesti: "Tällainen käytös on niin typerää"
-
16:15
Isä oli melkein peruuttanut kotipihasta, kun 8-vuotias Isaiah ryntäsi talosta ilman kenkiä – ovikellokamera tallensi koskettavan näyn
-
16:06
Kun Malala oli 15, hänen koulubussiinsa nousi kaksi miestä, joista toinen ampui häntä päähän – "En uskonut, että he tulisivat perääni"
-
16:01
Mitä tapahtuu Venäjän Turun-pääkonsulaatin käytössä olleelle rakennukselle? Näin kommentoi Senaatti-kiinteistöt
-
15:57
Maastosta löytyi riekaleita, joita epäillään kadonneen Saara Arvan vaatteiksi
-
15:38
Viron pääministeri luottaa Puolan jatkavan Ukrainan tukemista vaaleista huolimatta – MTV seuraa sotaa
-
15:34
Pohjanmaan poliisi takavarikoi kymmeniätuhansia rauhoittavia lääkkeitä – aiheuttanut myrkytyksiä Turun seudulla
-
15:32
Viron pääministeri esitteli suomen taitojaan: "Viimeksi sanoin Helsingissä, että Suomi Natoon"
-
15:31
Esapekka Lappi rajusti ulos – video paljastaa katsojien kauhunhetket
-
15:27
Yhdysvalloissa kaikkien aikojen oudoin takaa-ajo? Poliisia karkuun golfkärryllä, paidatta ja koira sylissä
-
15:19
Jengisota repii Ruotsia: Tällaista apua Suomen poliisi on valmis antamaan
-
15:17
Turkissa media kauhistelee Ruotsin jengiväkivaltaa – samalla maan epäillään suojelevan "Kurdikettua"
-
15:15
Salkkareista poistunut Oliver, 3, suloisissa yhteiskuvissa työkavereidensa kanssa: "Vikaan kuvauspäivään mahtui myös naurua"
-
15:07
Turun Jääkarhu-koiranpennun kuulumiset: "Ruoka on maistunut hyvin ja voimaa on kertynyt"
-
15:04
Rattijuoppo kärysi ruohonleikkurin ohjaksista Joroisissa
-
15:03
MTV seuraa: Chilen MM-ralli – Esapekka Lappi rajusti ulos heti avauspätkällä!
-
14:53
Pesäpalloilijan epäillään häirinneen alaikäisiä seksuaalisesti – Urheilun eettinen keskus kuvaa rikkomusta vakavaksi
-
14:48
Ampuiko Venäjä alas oman huippuhävittäjänsä? Ukrainalaislähteet julkaisivat hämmentävän videon Tokmakista
-
14:14
Viron Kaja Kallas vertaa Venäjä-pakotteita leikkaukseen ilman puudutusta: "Venäjä toivoo kestävänsä kipua pidempään"
-
14:14
Salmonellaepäily! Kolme salaattituotetta vedetään myynnistä
-
Lataa lisää