Jalkapallon Englannin 1. divisioonan Barnsleyn riveissä loppuvuodesta 2000 pahasti loukkaantunut puolustaja Janne Salli on tekemässä paluuta kentille kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen.
Sallin uran loppumista pidettiin jo varmana, kun polvivamma ei näyttänyt parantuneen vuoden kuntoutuksenkaan jälkeen puolitoista vuotta sitten. Barnsley vapautti Sallin sopimuksestaan ja mies palasi kotimaahan.
Viime marraskuussa Salli ja hänen entinen seuransa FC Haka aloittivat yhteistyön ja kuntouttaminen alkoi varsinaisesti kuluvan vuoden alussa, kun polvessa ollut vika oli viimein saatu oikein määritettyä.
Tulevana lauantaina Salli, 25, on mukana TP-Seinäjoen kakkosdivisioonan ottelussa. Salli itse on toiveikas uran jatkumisen suhteen myös korkeammalla tasolla.
- Tavoitteena on pelata vielä tällä kaudella liigaa Hakan riveissä, Salli ilmoittaa selkeästi.
(MTV3-STT)