Janita haluaa Euroviisuihin viidentoista vuoden tauon jälkeen
Laulaja Janita julkistettiin tänään yhdeksi Suomen viisuehdokkaaksi. New Yorkissa asuvalle laulaja-vaatemyyjälle ehdokkuus tietää paljon lentokilometrejä.
– Kymmenen minuuttia mietin, lähdenkö mukaan. Tämä tulee nyt hyvään saumaan, kun minulta tulee myös uusi albumi. Euroviisut oli iso juttu silloin, kun olin lapsi. Osallistuin ensimmäisen kerran 15-vuotiaana viisukarsintoihin, mutta silloin en kyllä ajatellut että pyrkisin uudelleen.
Janita on asunut jo pitkään miehensä kanssa New Yorkissa. Laulajatar ei ole vielä edes kolmeakymmentä, mutta on ehtinyt tehdä musiikkia jo puolet elämästään.
– Nykyään minulla on päiväduuni ja myyn vaatteita New Yorkissa! Se on hauskaa tasapainoa elämässä, ettei ole pelkästään artisti, vaan näkee mitä muukin elämä voi olla.
Janitalle viisuehdokkuus tietää reissaamista kotikaupungin New Yorkin sekä Helsingin väliä. Ulkomailla vietetyt vuodet eivät ole hälventäneet Janitan Suomi-identiteettiä.
– Olen tosi isänmaallinen siinä mielessä, etten ole koskaan unohtanut juuriani!
Lue myös:
(MTV3)
Uusimmat
-
06:51
Florida ei saanut sarjaa poikki – vastustaja nappasi Anton Lundellia kurkusta
-
06:32
Venäjä: Ukraina tehnyt "massiivisen" iskun Sevastopoliin
-
06:31
Nämä ovat yleisimmät mokat inssissä – autokoulunopettaja muistaa yhden oppilaan nerokkaan hoksauksen
-
06:29
Olli Jokiselta kutkuttava tieto NHL-supertähdestä – "Helenius kuulostaisi aika hyvältä"
-
06:22
Kisassa turisteista Suomi häviää kilpailijoilleen – yksi kaukomaa tekee asiat niin hyvin, että professori ottaisi heiltä oppia
-
06:14
Mies pahoinpiteli vaimoaan ja uhkasi turmella kasvot hapolla – toimi lääkärikäynneillä puolisonsa tulkkina
-
06:03
Reuters: Trumpin lentokone osui toiseen lentokoneeseen
-
06:02
Kommentti: Euroviisut – pilalla, pelkkää politiikkaa tilalla?
-
05:55
Oletko huomannut? Leijonien MM-maaleissa toistuu nyt sama kaava – yksi taho on ylistyksen kohteena
-
05:48
Tavallisen suomalaisen tietokoneelle yritetään tunkeutua monta kertaa minuutissa – näin estät tietomurron
-
05:29
USA: Gazan väliaikainen satama ehkä käyttöön lähipäivinä
-
05:27
Onko kirkko valmis homoliitoille? Pappien enemmistö kannattanut jo vuosia, kirkon päättäjät eivät vieläkään – MTV seuraa kirkolliskokousta
-
05:25
Helleraja voi ylittyä tänäänkin
-
05:20
USA tekee yli miljardin asekaupan Israelin kanssa
-
05:13
Nordealla ongelmia: Asiakkaiden tilit vaikuttivat kadonneen
-
02:00
Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueilla eniten ongelmia – sairastavuus ja työkyvyttömyys suurinta
-
00:02
Erling Haaland nosti Cityn kiinni mestaruuteen – Tottenham-faneille maistuva tappio
-
23:42
Sokkitulos! Kanada romahti pahasti MM-kisoissa
-
23:34
Venäjä teki useita ohjusiskuja Harkovaan
-
23:16
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
Lataa lisää