Jalonen heitti Leijonista nyrkkeilyvertauksen

Julkaistu 16.05.2013 21:08(Päivitetty 16.05.2013 21:19)

Mika Huopainen / Mika Kortelainen

Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajalta Jukka Jaloselta irtosi pieni hymynpoikanen torstaisen MM-kisojen puolivälierävoiton jälkeen.

Leijonat kaatoi vahvasti hanttiin laittaneen Slovakian maalein 4-3 ja siirtyy pelaamaan mitaleista Tukholmaan. Suomen peli päättyi voittoon, mutta ottelun aikana ehdittiin käydä sekä huipulla että alhossa.

- Ensimmäisessä erässä kaikki meni kuin elokuvissa, toisessa erässä kuin painajaisissa. Kolmas erä oli jo ehjempää ja päästiin omaan peliin taas kiinni. Toisessa erässä loppui rohkeus, ryhdyttiin roiskimaan kiekkoa ja jouduttiin puolustuskannalle, Jalonen kertasi MTV3 MAXille vaihetta, jossa Slovakia rynni kolmen maalin takaa 3-3-lukemiin.

Leijonien saldoksi Helsingin peleistä jäi seitsemän voittoa ja tappio Yhdysvalloille.

- Se on huikea suoritus ja siihen pitää olla tyytyväinen, kun voitosta täällä kuitenkin pelataan. Tässä joukkueessa on sellaista voimaa, että vaikka tunnutaan olevan köysissä, niin sieltä vaan selvitään eikä tuomari pääse laskemaan kymmeneen. Se jää yhdeksään, kun noustaan ylös ja vielä voittoon sen jälkeen. Meillä on ollut muutama todella tiukka peli, mutta aina me on pystytty kääntämään ne. Uskotaan siihen, että sama trendi jatkuu Tukholmassakin, Jalonen sanoi.

Leijonien vastustaja lauantain puolivälierässä selviää Kanadan ja Ruotsin kohtaamisessa myöhemmin torstaina.