Jäätelökesä alkaa huomenna

Suvivirren jälkeen seuraava askel kohti lomaa on kioskilta ostettu jäätelöpallo.

Ensimmäistä jäätelökesää vietettiin Suomessa olympialaiskesänä 1952. Valio lisäsi urheilujuhlan tunnelmaa tuomalla kisakaupunkiin kojuja, jollaisia ei maassa ennen oltu nähty. Siitä lähtien jäätelö on nostanut asemiaan suomalaisten suosikkiherkkuna. Suomi on pysynyt Euroopassa jäätelön kulutuksen kärkimaana kolmen vuosikymmenen ajan.

Pohjoisen ykkösjälkiruoka

– Pakastimet yleistyivät maassamme aikaisin, minkä ansiosta jäätelöä on voitu syödä ympäri vuoden, kertoo asiakasmarkkinointipäällikkö Pia Lähteenmäki Suomen Nestléltä.

Seurauksena kylmää jälkiruokaa kulutetaan vuodessa noin 13 litraa. Piikki kulutuksessa osuu silti lämpimille kuukausille, jolloin nautitaan puolet koko vuoden annoksesta.

Irtojäätelöllä on oma erityinen roolinsa kesänvietossa. Senhän kertoo jo Maaritin tunnettu Jäätelökesä-kappale vuodelta 1978.

– Kesä alkaa monella ensimmäisestä irtojäätelön ostosta. Lämpiminä keväinä kioskilla käydään jo vappuna. Koulujen päätöspäivä on toinen ja varsinainen kesänaloituskohta, sanoo Lähteenmäki.

Pingviinin pitkät perinteet

Helsingin keskustan Pingviini-kioskeista saa huomenna lauantaina alkavan kesäloman kunniaksi ilmapalloja ja pingviini-tatuointeja. Myös Valiojäätelön Pingviini-maskotti vierailee kioskeilla. Veikeä hahmo ilmestyi Valiojäätelön sloganiin 80-luvulla ja muuttui tutun sinivalkoiseksi 90-luvulla.

– Monelle suomalaiselle pingviini-logo on jäätelön synonyymi, sanoo Lähteenmäki.

Nestlélle Myöhemmin siirtyneen Valiojäätelön perinteet ovat pitkät: Jäätelön valmistus alkoi Turussa Valion meijerillä vuonna 1934. Sittemmin 60-luvulla herkun valmistus keskittyi Turenkiin. Samalla vuosikymmenellä jäätelönkulutus kasvoi ja syntynsä sai muun muassa Pingviini-tuutti.

Salmiakkia ja suklaata

Suomalaisten jäätelömaku ei ole perusteellisesti muuttunut vuosikymmenten saatossa. Kojujen ensimmäiset pallot pyöritettiin muun muassa supertiikeristä, joka löytyy edelleen valikoimista. Viime vuoden ykkönen oli myös vanha suosikki mangomeloni.

– Kärkisuosikit pysyvät melko samoina, kommentoi Lähteenmäki.

Lakritsi ja salmiakki sekä suklaiset maut purevat suomalaisiin. Myös perinteiset vanilja, mansikka ja suklaa ovat monen mieleen. Uutuudessa on oltava jotain kansalliseen makuumme vetoavaa. Tämän kesän tulokkaat, marjainen kuningatar hyla ja minttu-suklaa, voisivat hyvin kohota suosituimpien joukkoon.

MTV3

Lähteet:

www.etl.fi
www.nestle-nordic.com

Haastattelut:

Pia Lähteenmäki, Suomen Nestlé

Kuvat:

MTV3
Futureimagebank

Lue myös:

    Uusimmat