Jaana Pelkonen & Marko Keränen

 

Suomalaisten rakastama kansanedustaja ja media-alan moniottelija Jaana Pelkonen, 41, suuntaa tanssiparketille odottavin mielin. Työ eduskunnassa ja pienen lapsen äitinä oleminen pitävät arjen hektisenä syksylläkin, mutta läheisten avustuksella Jaana pääsee viimein toteuttamaan yhden isoimmista haaveistaan: oppia tanssimaan.

Jaana tunnustaa olleensa joskus täydellisyyden tavoittelija, mutta on nykyään armollisempi itselleen. Oli kyse sitten tanssista tai mistä tahansa muusta tekemisestä, tärkeintä on, että se tuottaa iloa.

– Myöhemmin olen onneksi ymmärtänyt, ettei kukaan ole täydellinen. Eniten ihminen katuu kuitenkin niitä asioita, jotka on jättänyt tekemättä, Jaana toteaa.

Tanssin saloihin Jaanan opettaa viime vuonna TTK-finaaliinkin parinsa vienyt konkari Marko Keränen, jonka arki täyttyy koreografin, opettajan ja tanssijan töistä. Tanssi on miehelle niin työ kuin elämäntapa, ja keväällä 2018 Marko pokkasi myös Kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinnon. Marko on innoissaan uudesta oppilaastaan, sillä Jaana on sinnikäs ja nälkäinen oppimisen suhteen.

– Lisäksi Jaana on kaunis, rohkea ja älykäs. Aistin heti hyvän kilpailuvietin! Marko summaa.

Myös Jaana nimeää vahvuuksikseen periksi antamattomuuden ja positiivisuuden. Kaikista eniten Jaana odottaa syksyltä yksinkertaisesti tanssia, joka on ollut vuosia kiireisen naisen elämästä kadoksissa. Tanssi on ollut Jaanalle aina keino purkaa asioita ja stressiä.

– En ymmärrä, miksi olen antanut sen kadota. Iloitsen tanssin paluusta elämääni, Jaana tuumii.

Lue myös:

    Uusimmat