Jaanan välit omaan veljeen ovat olleet poikki parikymmentä vuotta. Äidin ja isän jakamattoman huomion ja rahat lapsesta asti saaneelle pojalle on nyt jätetty vanhempien koko omaisuus. Seuraavaksi mennään oikeuteen.
Kun Jaana* syntyi, hän oli vanhemmilleen pettymys. Jo toinen tyttö peräkkäin! Kaksi siskosta sai tuntea huonommuuden nahoissaan heti, kun kauan odotettu kuopus ja nimen jatkaja viimein rääkäisi tiensä maailmaan.
– Vanhemmat alkoivat tehdä omaisuusjärjestelyjä veljen hyväksi välittömästi syntymän jälkeen. Kun me tytöt tappelimme viikkorahoista, pojalle työnnettiin taskut täyteen kolikoita; kun me huhkimme kotitöissä, veli sai huidella missä lie, Jaana kertoo.
– Veljemme kasvatettiin valtiaaksi ja johtajaksi.
Lempilapsi sekaantui huumeisiin
Pojan hyysääminen johti ongelmiin. Veli ei oppinut ottamaan vastuuta, kun vanhemmat maksoivat ja peittelivät virheet.
– Veli käytti ja myi huumeita. Rötökset johtivat tuomioon, mutta vankilalta hän säästyi, Jaana sanoo.
Lääkärit olivat sitä mieltä, että veli oli niin pahasti addiktoitunut vahvoihin huumeisiin, ettei luultavasti ikinä pääsisi niistä eroon.
– Aiheesta tuli perheessämme luuranko, josta ei puhuttu. Vanhemmille heidän ihmepoikansa sekaantuminen hämärähommiin oli tietysti kova pettymys.
Vanhemmat maksoivat elämisen
Veli onnistui räpiköimään tiensä kuiville – vanhempien rahoilla.
– Hänelle maksettiin opiskelut, autot ja veneet. Rahat oman talon rakentamiseen ja yrityksen perustamiseen tulivat niin ikään vanhempien kukkarosta.
Jaana sen sijaan kustansi asumisensa ja elämisensä kuin kuka tahansa muukin. Opinnot hän rahoitti lainalla.



