Jaakko Selinin vinkit Muodin huipulle -kisaajille kulissien takaa: Näin pärjäät

Jaakko Selin nähdään MTV3:n Muodin huipulle -ohjelman toisella kaudella tuomarina roolissa. Hän toivoo näkevänsä kilpailijoina mahdollisimman monipuolisen joukon lahjakkaita suunnittelijalupauksia

Erotu vaikka kettupuvulla

Jaakko Selinillä on sisäpiirin tietoa siitä, miten ohjelmassa menestytään. Hän kannustaa pitkäjänteiseen taitojen esittelyyn, kaikkia paukkuja ei kannata käyttää heti.

Ensisykähdytys täytyy kuitenkin tehdä jo hakuvaiheessa.

– Hakuprosessissa erottuu, kun pystyy näyttämään vähillä keinoin monipuolisuutensa. Avoimesti kannattaa kertoa kaikista projekteista ja pikkujutuistakin, mitä on tehnyt. Mitään ei kannata hävetä. Käänteen voi tehdä sekin, että on tehnyt kettupuvun lastenteatteriin, vaikka se itsestä saattaakin tuntua vaatimattomalta, Selin vinkkaa.

Hän sanoo, että hakulomake kannattaa lähettää, vaikka olisikin epävarma omasta luovuudesta.

– Tämä on mieletön ponnahduslauta ja julkisuus on taattu! Kannattaa tulla testaamaan itsensä, Selin kehottaa.

– Mutta ihan kivalla ei pärjää. Huonoin ja ruminkin on parempi kuin se ihan kiva, mies vannoo.

En ole ilkeä

Selin puhkuu intoa lähtiessään jo toistamiseen tekemään Muodin huipulle -sarjaa. Tällä kertaa hän ei ole kilpailijoiden mentori vaan istuu tuomarin tuolissa. Mies on muutoksesta innoissaan.

– Tuomarointi sopii minulle. Olen vuosia ollut televisiossa arvostelemassa erilaisia tyylejä, ja minulle on syntynyt siihen jo oma tyylini. Aion antaa kritiikkiä, totta kai, mutta ilkeän miehen maineessa en ole. Katsojat osaavat lukea rivien välistä asioita, ilman että tarvitsee sanoa rumia adjektiiveja suoraan päin naamaa, tyyliniekka mietiskelee.

Hänellä on selvä toivelista siitä, millaisia suunnittelijalupauksia hän haluaa ohjelmassa nähdä uudella kaudella.

– Toivon mukaan ihmisiä, jotka ovat olleet alalla jo jonkin aikaa. Toki suoraan koulun penkiltäkin saa tulla, jos on hyvä. Mutta seula on tiukka.

– Toivon, että iäkkäämmät senioritkin rohkaistuisivat kokeilemaan, vaikka alalla eivät olisi olleetkaan. Elämänkokemusta voi käyttää hyväksi design-puolella. Ja värikäs persoona ei ole ikinä pahitteeksi, Jaakko Selin listaa mieltymyksiään.

Teksti: Heli Vartiainen/MTV3

Lue myös:

    Uusimmat