Itsenäisyyspuolueen ex-puheenjohtaja Antti Pesonen on kuollut

Itsenäisyyspuolueen (IPU) pitkäaikainen puheenjohtaja Antti Pesonen on kuollut. Puolue kertoo asiasta Twitter-tilillään ja verkkosivuillaan.

Antti Pesonen johti itsenäisyyspuoluetta vuosina 2004-2015 ja elokuusta 2016 kevääseen 2017. Hän oli syntynyt Alajärvellä vuonna 1963.

Pesonen jäi tänä keväänä sairauslomalle ja irtisanoutui puolueen puheenjohtajan tehtävästä. Hän kuoli sairauteensa keskiviikkona.

Itsenäisyyspuolue ilmoitti maaliskuussa, että se lähtee kuntavaaleihin ilman puheenjohtajana toiminutta Pesosta.

Itsenäisyyspuolue merkittiin tammikuun lopussa uudelleen puoluerekisteriin. Toistaiseksi puheenjohtajan tehtäviä hoitavat varapuheenjohtajat.

Pesosen kuolemasta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Pohjalainen.  

Lue myös:

    Uusimmat