Itävallassa presidentinvaalit – jatkokautta hakeva Van der Bellen voitonvarmana: "Suurin kilpailija tulee olemaan sohva"

Van der Belleniä on mainostettu kampanjajulisteissa "turvalliseksi valinnaksi myrskyisinä aikoina".

Itävallassa äänestetään tänään presidentinvaaleissa. Kyselyiden perusteella näyttää, että istuva presidentti Alexander Van der Bellen olisi saamassa jo ensimmäisellä kierroksella yli puolet äänistä, joten kakkoskierrosta ei välttämättä tule lainkaan.

Muut kuusi ehdokasta, kaikki miehiä, ovat jääneet kyselyissä huomattavasti vähemmälle kannatukselle.

– Suurin kilpailija sunnuntaina tulee olemaan sohva, Van der Bellen sanoi perjantaina viimeisessä kampanjatilaisuudessaan kannustaessaan ihmisiä käymään äänestämässä.

Noin yhdeksän miljoonan asukkaan Itävallassa on noin 6,4 miljoonaa äänioikeutettua.

Van der Belleniä on mainostettu kampanjajulisteissa "turvalliseksi valinnaksi myrskyisinä aikoina", mikä on viittaus koko Eurooppaa koettelevaan inflaatioon ja energiakriisiin. Hän on vaaleissa riippumattomana ehdokkaana. Hän on aiemmin ollut vihreän puolueen puheenjohtaja.

FPÖ:n ehdokas kakkosena

Van der Bellenillä on tukea kaikista Itävallan suurista puolueista lukuun ottamatta oikeistopopulistista FPÖ:tä, jonka ehdokas Walter Rosenkranz on ollut kyselyissä kakkosena noin 15 prosentin kannatuksella.

Vuonna 2016 kilpailu presidentin pestistä oli yllättävän tiukka. Tuolloin Van der Bellen päihitti FPÖ:n ehdokkaan toisella kierroksella.

FPÖ:n suosio on kuitenkin laskenut sitten vuoden 2019 sen jälkeen kun korruptioskandaali hajotti hallituksen, jossa FPÖ oli mukana. Maan silloinen liittokansleri Sebastian Kurz lopulta erosi kohun seurauksena vuonna 2021.

Presidenttikausi kestää Itävallassa kuusi vuotta. Tehtävä on pitkälti muodollinen.

Äänestyspaikat aukeavat aamuseitsemältä paikallista aikaa ja sulkeutuvat kello viideltä iltapäivällä. Ovensuukyselyiden tuloksia odotetaan julki äänestyspaikkojen sulkeuduttua.

Lue myös:

    Uusimmat