Keskustan puheenjohtaja ja pääministeri Matti Vanhanen kumoaa väitteet, joiden mukaan Suomi myötäilisi Venäjää Itämeren kaasuputkihankkeessa.
Vanhanen totesi MTV:n EuroAreenan puoluejohtajien vaalitentissä, että Venäjä ei sanele hankkeen aikataulua. Hänen mukaansa selvitykset valmistuvat niin, että lupa-asia tulee valtioneuvoston käsittelyyn syys-lokakuussa.
- Se lupa-asia koskee meidän talousvyöhykkeen käyttöä. Varsinaisen rakentamiseen liittyvän luvan käsittelevät ympäristöviranomaiset. Sen aikataulua poliitikot eivät päätä, Vanhanen selvitti.
Vanhanen korosti, että kaasuputkihanke on ympäristöpoliitinen, ei turvallisuuskysymys.
- Se ei ole mikään uhka, jos siellä kaksi putkea kulkee meren pohjassa. Mitkä hyvänsä laivat saavat vahtia niitä putkia vapaasti.
Myös kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen piti kaasuputkiasiaa yksinomaan ympäristöpoliittisena kysymyksenä.
- Euroopalle on hyvä, että meillä on vaihtoehtoisia energiankuljetusreittejä, hän sanoi.
Kokoomuksen eurovaaliehdokkaista ainakin Ukko Metsola ja Eva-Riitta Siitonen ovat kritisoineet sitä, että Suomi ei ottaisi hankkeessa huomioon sotilaallista ja turvallisuuspoliittista näkökulmaa.
- He ovat huolissaan, mutta minä voin heitä rauhoittaa. En näe, että tästä syntyisi sotilaallista uhkaa Suomelle, Katainen painotti.
(MTV3)
Lue myös:
Katainen hämmästelee uussuomettunutta ilmapiiriä
Urpilaisen äänestyskehotus sai Kataisen tuen
Vanhanen: Meidän ei tarvitse säikkyä Venäjän puheita