Italian veneturmaan joutuneet polttivat vaatteitaan saadakseen apua

Italiassa pakolaisveneturmaan joutuneet yrittivät saada apua haaksirikkoutuneelle laivalle polttamalla vaatteitaan, kertoo CNN.

Lampedusan saaren rannikon lähistöllä tapahtuneen haaksirikon jäljiltä on löydetty jo yli 110 ruumista. Kuolleiden joukossa on ollut ainakin neljä lasta, 49 naista sekä 58 miestä. Kateissa on yhä noin 200 ihmistä.

Kaikkiaan 155 matkalaista on pelastettu veden varasta. Libyasta matkaan lähtenyt alus upposi toissapäivänä vajaan kilometrin päässä rannikosta.

Veneturmasta selviytyneet kertovat matkanneensa aluksella kaikkiaan 13 päivää ennen kuin alus joutui vaikeuksiin.

Kun laiva lähestyi Lampedusan rannikkoa, sen moottorit sammuivat. Laivassa olleet toivoivat, että heidät huomattaisiin, mutta useat kalastusalukset ohittivat sen auttamatta.

Huomiota herättääkseen laivalla olijat sytyttivät tuleen huopia ja vaatteitaan. Lopulta turistialus teki laivasta hälytyksen ja rannikkovartiosto saapui pelastamaan pulaan jääneitä.

Pelastusmiehistöt ovat valmistautuneet jatkamaan tänään haaksirikkoutuneen pakolaisveneen uhrien etsintää. Eilen illalla pelastustyöt Lampedusan saaren rannikolla jouduttiin keskeyttämään huonon sään vuoksi.

(MTV3 – STT – AFP)

Lue myös:

    Uusimmat