Lähes kolme viidestä italialaisnuoresta asuu lapsuudenkodissaan pitkälle aikuisikään saakka.
Italian tilastokeskus Istatin mukaan äidin helmoissa viihtyi lähes 60 prosenttia 18–34-vuotiaista.
Kotona asuvien nuorten määrä on pysytellyt samoissa lukemissa koko 2000-luvun. Vaikka talouskriisi onkin heikentänyt nuorten asemaa monin tavoin, se ei ole merkittävästi lisännyt vanhempien luo jäämistä.
Kun Istat vuonna 2009 selvitti syitä italialaisnuorten myöhäiseen itsenäistymiseen, ruksasi lähes 30 prosenttia vastaajista vaihtoehdon “Tilanne on hyvä näin, minulla on vapauteni”. Noin 29 prosenttia ilmoitti, etteivät varat riitä vuokraan tai oman asunnon ostamiseen. Vajaat 28 prosenttia mainitsi opintojen olevan kesken, ja 20 prosenttia ilmoitti syyksi työttömyyden tai vakituisen työpaikan puutteen.
Monet vetosivat vanhempiinsa, jotka kaipaavat apua kotona tai olisivat pahoillaan, jos lapsi muuttaisi pois. Osa taas uskoi, että kotoa lähteminen vaatisi liian paljon uhrauksia.
Opintotuki puuttuu
Osalle nuorista lapsuudenkotiin jääminen on oma valinta. Italialaisessa kulttuurissa kotona asuminen on normi, josta poikkeamista saatetaan kummastella. Kotona viihtyvät pitkään varsinkin miehet, joista moni itsenäistyy vasta naimisiin mennessään.
Suurin osa vanhempiensa huomiin jäävistä nuorista tekee niin kuitenkin olosuhteiden pakosta. Italiasta puuttuu kattava opintotukijärjestelmä, vuokrat ovat kalliita ja halpoja opiskelija-asuntoja riittää vain harvoille.
Kun yhtälöön lisätään vielä lukukausimaksut, päättävät monet keskittyä mahdollisimman nopeaan valmistumiseen. Osa tekee tietoisen päätöksen asua kotona niin kauan, että säästöt riittävät suoraan oman asunnon hankkimiseen.