Italialaisprofessori: Suuri osa koronan saaneista on oireettomia ja tartuttaa muita

Katsaus koko Euroopan koronatilanteeseen –"Eurooppa saattaa palautua koronasta Yhdysvaltoja ja Kiinaa hitaammin" 8:48
Videolla katsaus Euroopan koronatilanteeseen.

Firenzen yliopiston kliinisen immunologian professori Sergio Romagnani pohjaa havaintonsa italialaiseen pikkukylään.

British Medical Journal -lehden mukaan italialainen akateemikko on löytänyt todisteita sille, että valtaosa koronavirustartunnan saaneista olisi todellisuudessa oireettomia, mutta levittäisi siitä huolimatta tautia muihin ihmisiin. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Suomessa Tekniikan Maailma.

Firenzen yliopiston kliinisen immunologian professori Sergio Romagnani kertoo havainnoistaan eristetyssä 3 000 asukkaan Vo’Euganeon italialaiskylässä, joka sijaitsee Veneton alueella Padovan maakunnassa.

Koko kylän asukkaat testattiin koronaviruksen varalta, ja kaikki positiivisen testituloksen saaneet määrättiin karanteeniin. Tämän menettelyn ansiosta alle kymmenessä vuorokaudessa kylän koronaan sairastuneiden määrä putosi 88:sta 7:ään.

Romagnanin mukaan oireettomien taudinkantajien eristäminen on ensiarvoisen tärkeää viruksen leviämisen estämiseksi ja epidemian vakavuuden lievittämiseksi. 

Hän kertoi italialaiselle La Repubblica-lehdelle, että päätös olla testaamatta oireettomia lääkäreitä ja sairaanhoitajia on vaarallinen.

Toscanan alueen viranomaisille kirjoittamassaan kirjeessä Romagnani kirjoitti, että tekemässään tutkimuksessa 50–75 prosenttia vahvistetuista koronatartunnan saaneista oli oireettomia, mutta samaan aikaan he olivat merkittäviä taudin levittäjiä.

– Sairaaloista voi tulla infektion keskeisiä leviämispaikkoja, joissa tartunnan saaneita ei ole eristetty, Romagnani totesi.

Lue myös:

    Uusimmat