Istuvan Härän maailma aukeaa Vapriikissa

Maailman kuuluisimman intiaanipäällikön, Istuvan Härän, elämäntapa esittäytyy Tampereen Vapriikki-museon suuressa näyttelyssä perjantaista alkaen. Avajaisiin saatiin myös Istuvan Härän tyttären lapsenlapsi Ernie LaPointe, 61, jonka mukaan Istuvan Härän suuruus heimojohtajana oli hänen periaatteellisuudessaan.

-Istuva Härkä ei ikinä taipunut Amerikan hallituksen edessä. Hän ei hyväksynyt reservaatti-elämää, eikä alistunut kristinuskoon. Hän kuoli periaatteidensa vuoksi. Hänet murhattiin, koska hän ei suostunut taipumaan, vaan seisoi periaatteidensa takana, LaPointe uskoo.

Perinteet säilyvät suullisina

La Pointen mielestä tutkijat luottavat liikaa kirjatietoon intiaanien perinteitä selvittäessään. -Minulla on hitonmoista näiden asiantuntijoiden kanssa. Tyypit väittävät tietävänsä, millainen isoisoisäni oli ja tuntevansa kulttuurimme, vaikka he ovat oppineet kaiken kirjoista ja ovat kapea-alaisia. He tulevat kertomaan minulle meidän rituaaleistamme, vaikka eivät ole ikinä osallistuneet yhteenkään. Minä osallistun joka päivä rituaaliin, jos vain mahdollista, LaPointe tuhahtelee.

Ernie LaPointe on Istuvan Härän lapsenlapsenlapsi.

Intiaanit itse ovat säilyttäneet kaiken tietonsa kulttuuristaan suullisina kertomuksina ja Ernie LaPointen tiedot perustuvat hänen äitinsä kertomuksiin isoisästään. LaPointe on kyllästynyt kirjoissa oleviin valkoisten antropologien virheisiin ja julkaisee oman versionsa isoisoisästään ja hänen heimostaan ensi syksynä. -Historioitsijat väittävät, että suullinen tieto ei ole täsmällistä. Mutta minä en lue kirjoista. Minä luen sydämestäni ja mielestäni.

Vahva yhteys syntyi saamelaisten kanssa

LaPointe on tyytyväinen, että hän pääsi Suomen vierailullaan Inariin saamelaisia tapaamaan. -Siellä ylhäällä oli todella mielenkiintoista, kun he selittivät minulle ja Sonja-vaimolleni perinteitään. Oli outoa, koska tuntui ihan siltä, että he puhuvat meidän perinteistämme kotopuolessa. Toivottavasti jatkamme keskustelua meilitse.

LaPointe uskoo, että alkuperäiskansoja kannattaisi kuunnella näinä ympäristömuutosten aikana. -Kannattaisi tutkia alkuperäiskulttuureita ja niiden seremonioita. Silloin voisi ymmärtää, miten maailma toimii, ovathan alkuperäiskulttuurit olleet olemassa satoja vuosia. Meidän pitäisi koota voimamme ja miettiä yhdessä, kuinka voimme pelastaa maapallomme. Mehän sitä pilaammekin.

Sulkapäähineitä ja mokkasiineja

Intiaanipäällikön sulkapäähine Tampereen Vapriikin Istuva Härkä -näyttelyssä.

Vapriikin näyttelyssä on esillä esimerkiksi intiaanipäällikkö Crazy Braven taidokkaasti tehtyyn sulkapäähine, mokkasiineja, aseita, pukuja ja koruja. Oikeassa tiipiissä esitellään, millaista elämää lakota-intiaanit viettivät tasangoilla. Kun naiset hoitivat talouden, miehet sotivat ja huolehtivat perheensä elannosta. Vaikka vaimo oli miehensä omaisuutta, nainen sai ottaa avioeron. Se tapahtui yksinkertaisesti niin, että vaimo nosti miehensä tavarat tiipiin ulkopuolelle.

Lakota-heimo, jota Istuva Härkä johti, on nyt vaihtoehtoisen elämäntavan esikuva. Huolimatta sodista muiden heimojen kanssa, se eli yleensä sopuisaa elämää yhteydessä luontoon ja henkiin, kunnes joutui väistymään uudisraivaajien tieltä.

Istuva Härkä on maailmankuulu sankaripalvonnan kohde, koska hän johti eri heimoja viimeisessä suuressa taistelussa, jonka intiaanit voittivat. Mutta yhtä lailla Istuva Härkä on ollut markkinoinnissa käytetty kliseinen hahmo, jolla on myyty kaikkea mahdollista tupakasta Hota-särkylääkkeeseen.

Varsinaisia Istuvalle Härälle kuuluneita esineitä näyttelyssä ei ole, vain esimerkiksi hänen signeeraamansa piippu. Housut, jotka Istuvalla Härällä oli päällään kuollessaan, ovat nyt näyttelyssä, mutta LaPointe vie ne mukanaan jo perjantaina lähtiessään Suomesta.

-Housut riisuttiin häneltä, kun hänet oli tapettu vuonna 1890. Eräs ratsuväen kersantti otti ne muistoksi. Välillä ne olivat museossa, mutta nyt ne on palautettu minulle. Samalla sain Istuvan Härän irtileikatun letin, jonka hautasimme pyhin menoin, lapsenlapsenlapsi kertoo.

Katso Terhi Hyvärisen juttu (Kymmenen uutiset 12.06.2009)

Lue myös:

    Uusimmat