Israel on tänään saanut uuden hallituksen, jota on laajalti luonnehdittu maan historian oikeistolaisimmaksi.
Hallituksen johtoon palaa noin puolentoista vuoden tauon jälkeen Israelin historian pitkäaikaisin pääministeri Benjamin Netanjahu.
Hallituksenvaihdoksen on pelätty aiheuttavan väkivallan kiihtymistä ja kahden valtion mallin lopullista kariutumista.
– Kiistatonta on, että tämä tulee kiihdyttämään väkivaltaa palestiinalaisia kohtaan niin Länsirannassa kuin Israelin valtion rajojen sisällä. Se johtaa erilaisiin vastarinnan muotoihin, väkivallattomiin ja väkivaltaisiin, sanoo Lähi-idän instituutin säätiön tutkija Antti Tarvainen MTV Uutiset Livessä.
Lupasi kovia toimia Irania vastaan
Valtaan jo kuudennen kerran astellut Benjamin Netanjahu lupasi rauhaa arabimaiden kanssa ja palestiinalaiskonfliktin ratkaisua.
Lisäksi Netanjahu lupasi kovia toimia Irania ja sen ydinohjelmaa vastaan.
Oppositio kritisoi rankasti pääministeriä huutamalla tämän puheen päälle. Tunteet kuumenivat niin paljon, että joitakin oppostion kansanedustajia saatettiin ulos istuntosalista.
Samaan aikaan parlamenttitalon ulkopuolella osoitti mieltään oikeusvaltiosta ja kansalaisvapauksista huolissaan oleva Israelin sisäpoliittinen oppositio sekä länsirannan juutalaissiirtokuntien pysyvää liittämistä Israelin valtioon pelkäävät palestiinalaiset.

