Isokokoinen koira hyökkäsi paloa sammuttamaan tulleen naapurin ja palomiesten kimppuun – "Puri ihan kunnolla"

Varsinais-Suomessa Sauvossa syttyi tulipalo 50-luvulla rakennetussa omakotitalossa sunnuntaina hieman puoli kahden jälkeen iltapäivällä.

Pelastuslaitoksen mukaan paikallaolijat yrittivät alkusammuttaa makuuhuoneessa syttynyttä paloa siinä kuitenkaan onnistumatta.

– Ihmiset vetäytyivät sitten ulos ja menivät naapuriin soittamaan apua, koska puhelimet jäivät palavaan huoneistoon, päivystävä palomestari Marko Virolainen kertoo STT:lle.

Tapahtumapaikalta hieman kauempana asuva naapuri näki tapahtuneen ikkunastaan ja lähti sammuttimen kanssa palopaikalle auttamaan. Naapurin päästyä paikalle liekit löivät jo ulos rikkoutuneista ikkunoista.

– Hän käytti ikkunan kautta sammutinta ja tämä rajasi tehokkaasti paloa niin, että jäi peliaikaa, ja päästiin pelastuslaitoksen kanssa paikalle viimeistelemään sammutus, Virolainen sanoo.

Palossa selvittiin muuten henkilövahingoilta, mutta palavasta talosta oli pelastautunut isokokoinen koira, joka kävi pelastajiin kiinni. Virolainen arvioi koiran vahtineen taloa ja olleen tilanteesta järkyttynyt.

– Koira puri ihan kunnolla auttamaan tullutta naapuria käsivarteen. Muutamien palomiesten päälle koira kävi myös, mutta ei saanut sitten purtua kuitenkaan.

Palo pystyttiin rajaamaan yhteen huoneeseen.

– Tässä oltiin todella lähellä, että se olisi levinnyt. Talo jää käytännössä asuinkelvolliseksi, yksi huone on tuhoutunut.

Lue myös:

    Uusimmat