Ismo Leikola odottaa sinkkukesää Suomessa – kertoo väleistään ex-vaimoonsa Angelikaan

Ismo Leikola odottaa sinkkukesää Suomessa – kertoo väleistään ex-vaimoonsa Angelikaan 2:55

Kesällä Suomeen saapuva koomikko Ismo Leikola kertoo MTV Vieras -ohjelmassa, mitä odottaa ensimmäiseltä sinkkukesältään vuosikausiin.

Suomen menestynein koomikko Ismo Leikola on viime vuodet valloittanut maailmaa. Leikola asuu ja työskentelee viihdeteollisuuden mekassa Los Angelesissa.

Kesällä Leikola saapuu Suomeen, jossa koittaa kiertue heinäkuun alusta lähtien. Keikkapaikat vaihuvat Hollywood Hillsin eliittiklubeista pikkupaikkakuntien kesäteattereihin.

Kotimaan kesästä Leikola odottaa keikkojen lisäksi tuttujen ihmisten näkemistä ja kansallismaisemia. Kesä sinkkuna Suomessa kiinnostaa pitkän tauon jälkeen.

– Saapa nähdä, millaista sinkkuelämää sitä pitkin Suomen eri kesäkaupunkeja tulee vietettyä. Voihan se olla, että se on yksinäistä ja hirveää, mutta uskoisin että se on mukavaa, Leikola heittää.

Ystävyys jatkuu

Yksityiselämästään Leikola ei paljoa kerro sosiaalisessa mediassa. Sen sijaan tarinoita on nivottu perinteisten kirjankansien väliin. 

Viime vuonna Leikola julkaisi kirjan yhdessä silloisen vaimonsa Angelikan kanssa sekä suomeksi että englanniksi. Nyt he työstävät seuraavaa kirjaprojektia, vaikka avioliitto päättyi eroon elokuussa. 

Yhteistyö on sujunut hyvin avioerosta huolimatta kahden mantereen välillä, ja kaksikko soittelee toisilleen usein.

– Olemme onnistuneet pysymään tosi hyvinä kavereina, ja työkavereina. Jos huomaan, että hän on soittanut, niin en ole, että perkele. 

Ismo Leikolan paljastaa MTV Vieras -ohjelmassa myös, mikä juuri stand up -komiikassa kiehtoo häntä ja mikä oli hänen pahin pelkonsa Yhdysvaltoihin lähtiessä. 

Lue myös:

    Uusimmat