Islannin pääministeri kertoo katuvansa haastattelua, josta marssi ulos

Islannin pääministeri kertoo kohun vaikutuksista 0:48

Veroparatiisikohun keskiöön joutunut Islannin pääministeri Sigmundur David Gunnlaugsson on antanut pitkän haastattelun Islantilaiselle tv-kanavalle Panama-paljastusten jälkeen.

Kohu alkoi, kun pääministerin vaimoineen paljastettiin perustaneen Brittiläisille Neitsytsaarille rekisteröidyn Wintris-yhtiön. Islantilaisten medialähteiden mukaan pääministeri myi oman osuutensa vaimolleen Anna Sigurlaug Palsdottirille nimellisellä summalla vuonna 2009, eli juuri ennen kuin laki olisi velvoittanut häntä paljastamaan sidonnaisuutensa.

Asiaa kysyttäessä pääministeri marssi kesken haastattelun pois tuomiten sen epäsopivaksi. Tänään pääministeri Sigmundur David Gunnlaugsson oli jo paremmalla tuulella. Hän tosin kertoi, että viimeiset vuorokaudet ovat olleet vaikeita niin hänelle kuin vaimolle.

Toimittajan kysyessä aikooko tämä erota, Gunnlaugsson totesi jälleen, ettei hänellä ole syytä erota.

Haastattelussa kysyttiin myös, mitä pääministeri olisi tehnyt toisin ja mitä katuu eniten. Pääministeri vastasi katuvansa eilistä haastattelua. Koko vastauksen näet alla olevasta videosta.

Islannin pääministeri katuu haastatteluaan 1:13

Panama-aineiston mukaan veroparatiiseja olisi käyttänyt useat valtion päämiehet ja useita kymmeniä vallanpitäjiä eri puolilla maailmaa. Muun muassa Islannissa paljastukset horjuttavat jo hallitusta. Eilen Reykjavikissa pääministerin eroa vaativaan adressiin saatiin muutamassa tunnissa kymmeniä tuhansia nimiä ja mielenosoittajat täyttivät parlamenttiaukion.

Lue myös:

    Uusimmat