Iskikö lounaan jälkeinen uupumus? Näin pysyt energisenä läpi työpäivän!

Jos silmäsi meinaavat painua umpeen, ja haukotuksista ei ole tulla loppua, voi työpäivän loppuun saattamisestakin koitua ongelma. Näillä vinkeillä saat lisäenergiaa loppupäivään!

Kätevät vinkit kannattaa muistaa myös jatkossa, sillä lounaan jälkeinen uupumus tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Vaihda siis tietokoneen ääressä nuokkuminen tehokkaaseen ja energiseen työskentelyyn – pienellä vaivalla!

Haukottele

Haukottelu on kehon tapa herätellä aivoja, ja erityisen tehokasta haukottelu on aamuisin. Älä siis häpeile haukotteluasi, vaan anna lisää jaksamista edistävää happea aivoillesi!

Kävele

Uskoisitko, että pelkkä kymmenen minuutin happihyppely voi virkistää sinua jopa kahden tunnin ajan? Käytä siis osa lounastauostasi pienen kävelyn tekemiseen – voit haastaa mukaan myös työkaverisi.

Mene YouTubeen

Voit käyttää muutaman minuutin työpäivästäsi hauskan videon katsomiseen, sillä mikään ei virkistä mieltä paremmin kuin kunnolla nauraminen. Nauramisen yhteydessä sydämensyke kiihtyy, ja se taas on omiaan tuomaan lisäenergiaa. Varothan kuitenkin, ettet jämähdä hauskojen videoiden pariin liian pitkäksi aikaa.

Näe punaista

Työpöydälle kannattaa asettaa vaikkapa punainen kukka, mikäli mielit työtehosi olevan parhaimmillaan. Rochesterin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan punaisen näkeminen saa kehon lihakset toimimaan nopeammin, jolloin myös työteho kasvaa.

Venyttele

Paras venytys on mennä oviaukkoon seisomaan, kurottaa sormilla oven yläkarmiin ja työntää rintakehää eteenpäin noin 30 sekunnin ajan. Joogaopettaja Timothy McCallin mukaan kyseinen venytys stimuloi sympaattista hermostoa antaen lisäpotkun työpäivään.

Syö ravinteikkaasti

Tutkimusten mukaan kalasta saatavien omega-3-rasvahappojen vaikutus näkyy mielialan kohoamisena sekä aivotoiminnan paranemisena – suosi siis esimerkiksi lohta lounasvalintana.

(MTV3)

Lähde: Health.com

Lue myös:

    Uusimmat