Ilta-Sanomat julkaisi keskiviikkona neljän Suomen olympiaurheilijan toimittaman avoimen kirjeen, jossa esitetään kovia syytöksiä Suomen Olympiakomitean johtoa kohtaan Pariisin olympiakisojen osalta. Joukkueenjohtajana Ranskassa toiminut Leena Paavolainen kommentoi väitteitä MTV Urheilulle.
Kirjeen takana kerrotaan olevan neljän yksilöurheilijan joukko, joka edusti Pariisissa kolmea lajia.
MTV Urheilu tavoitti Suomen joukkueenjohtajana Pariisissa toimineen Leena Paavolaisen, joka vastaa tässä artikkelissa Ilta-Sanomien julkaisemassa kirjeessä esitettyyn kritiikkiin.
Tekstissä Suomen joukkueen yhteishengen sanotaan olleen kisoissa puutteellinen. Urheilijat jäivät kisakylässä yksin, ja osa jopa itki ahdistustaan.
– Kaikki urheilijat on otettu vastaan, kun he ovat kisakylään saapuneet. On tietysti harmillista, jos joku on kokenut, ettei ole saanut tukea. Huomioimme ja otamme kaiken palautteen vastaan, Paavolainen sanoo.
– Meillä oli Pariisissa urheilijoiden käytössä moniammatillinen tiimi. On tosi harmillista, jos kaikki eivät ole kokeneet saaneensa sitä kaipaamansa tukea.
Suomen joukkueen johdon toimintaa kritisoidaan ankarasti. Kirjeen mukaan urheilijoiden kannustaminen ei yläportaassa kiinnostanut. Johdon intohimottomuus huippu-urheilua kohtaan koettiin puistattavana.
Myönnättekö kannustamisen suhteen epäonnistumisen?


