IS: Kaikilla paikkakunnilla ei saa enää remonttilainaa pankista

Muuttotappiopaikkakunnilla sijaisevat taloyhtiöt voivat jäädä ilman remonttirahoitusta. Lainaa on erityisen vaikea saada, jos remonteista ei ole huolehdittu ajallaan. Asiasta uutisoivat Ilta-Sanomat ja Taloussanomat.

- Avainasia on se, onko taloyhtiön omistamasta rakennuksesta huolehdittu kunnolla ajan myötä, kertoo asuntorahoitukseen erikoistuneen Suomen Hypoteekkiyhdistyksen Hypon toimitusjohtaja Ari Pauna Taloussanomille.

Paunan mukaan Suomesta löytyy paljon kirkonkyliä, joiden taloyhtiöt voivat jäädä ilman remonttirahoitusta. Tällaisia paikkoja on hänen mukaansa erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomen muuttotappiopaikkakunnilla.

Ilta-Sanomissa kerrotaan Nilsiässä haja-asutusalueella olevasta kerrostaloyhtiöstä, joka ei saanut LVIS-remonttiinsa lainaa. Pankeista kolme ei lähettänyt ollenkaan tarjousta vuonna 1971 perustetulle taloyhtiölle, kaksi pankkia tarjosi lainaa 50 prosentin omarahoituksella.

Pankkien mukaan talon vakuusarvo on vain 500 euroa neliöltä, vaikka paikkakunnalla tehdään asuntokauppoja yli tuhannen euron neliöhintaan.

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan mukaan taloon on aiemmin tejhty katto-, ikkuna- ja oviremontti.

- On teetetty julkisivuremontti. Entiset lainat on hoidettu pois. Silti vakuudet eivät riittäneet, koska talo sijaitsee haja-asutusalueella, kertoo hallituksen puheenjohtaja Ilta-Sanomille.


Lue myös:

    Uusimmat