Facebook-video "pehmolelupakolaisen" lyömisestä esitutkintaan

Poliisi aloittaa esitutkinnan Facebookiin ladatusta videosta, jossa aikuinen mies kehottaa pientä lasta lyömään pakolaiseksi nimettyä pehmolelua.

Mies myös näyttää esimerkkiä siitä, miten "lelupakolaista" tulee lyödä. Asiaa tutkitaan kiihottamisena kansanryhmää vastaan. 

Rikoskomisario Olavi Saunamäki sanoo, että poliisi kirjasi oma-aloitteisesti rikosilmoituksen videon katsottuaan. Videolla esiintyvien ihmisten henkilöllisyydet ovat poliisin tiedossa, mutta heitä ei ole vielä kuultu.

Video on sittemmin poistettu Facebookista tai sen näkeminen on estetty. Saunamäen mukaan poliisi osaa kertoa lähipäivinä enemmän asiasta.

Ei lastensuojelun toimenpiteitä

Video ei yksinään riitä lastensuojelun toimenpiteisiin, arvioi Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Hanna Heinonen. Hän kuitenkin muistuttaa, että vanhempien pitäisi kehittää lapsen kykyä kunnioittaa ihmisten perusoikeuksia.

Vanhempien tulisi myös muistaa lapsen yksityisyydensuoja ja välttää julkaisemasta materiaalia, joka voi haitata lasten kehitystä tai leimata lapsen.  

Esitutkinnan aloittamisesta kertoi keskiviikkona Ilta-Sanomat. Videosta uutisoi aiemmin muun muassa Keskisuomalainen.

Lue myös:

    Uusimmat