Iranin ydinaseneuvottelujen loppu häämöttää, mutta sopua ei kuulu

Iranin ydinneuvotteluissa ei saada tänään aikaan sopua, sanoo Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarif Iranin mediassa.

Iranilaislähde oli jo arvioinut tänään uutistoimisto AFP:lle, että Iranin ydinneuvotteluissa tuskin saadaan tänään aikaan sopua.

Wienissä yli kaksi viikkoa jatkuneiden Iranin ydinneuvottelujen takaraja umpeutuu tänään. Uutistoimistojen mukaan neuvottelumaat kokoontuvat vielä tänään Suomen aikaa iltakymmeneltä.

Neuvotteluissa ovat Iranin lisäksi Yhdysvallat, Britannia, Kiina, Venäjä, Ranska, Saksa ja Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA. Iran-neuvotteluiden takarajat ovat venyneet aiemmin moneen otteeseen.  

Wienissä oli jo tänään virinnyt hienoinen optimismi yli kaksi viikkoa jatkuneiden Iranin ydinneuvottelujen lopputuloksesta. Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius toivoi, että maratonneuvotteluissa olisi saavutettu viimeinen vaihe.

Iranin ja Yhdysvaltain leiristä kuitenkin toppuuteltiin asiaa ja sanottiin, että mahdollinen sopimus voisi syntyä aikaisintaan maanantaina. Aikaa vie muun muassa se, että molempien maiden neuvottelijoiden täytyy konsultoida maidensa päättäjiä mahdollisen sopimuksen sisällöstä.

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry muistutti sunnuntaina myös, että joitakin vaikeita kysymyksiä oli yhä ratkaisematta.

Lue myös:

    Uusimmat