I.P. Vipotiina ja A.T. Eko kiinni kuninkaallisiin seppeleisiin

I.P. Vipotiina, Veli Vinke, kuva:Lehtikuva/Markku Ruottinen
I.P. Vipotiina, Veli Vinke, kuva:Lehtikuva/Markku Ruottinen
Julkaistu 24.07.2010 19:02(Päivitetty 24.07.2010 19:04)

Viime vuoden voittoa puolustava I.P. Vipotiina ja pitkään varjojen mailla vaeltanut A.T. Eko ottivat kiinnityksen kuninkaallisiin seppeleisiin, kun Kuninkuusravit alkoivat lauantaina Oulussa.

Voitto oli kummallekin tämän vuoden ensimmäinen ja tuli A.T. Ekon osalta myös melkoisena yllätyksenä, sillä Eero Hakkaraisen valmentama ori ei ole kilpaillut parin viime kauden aikana omalla tasollaan.

- Viime talvi meni hyvin, mutta keväällä alkoi olla ravin kanssa ongelmia. Siihen etsittiin oikeanlaista hoitoa ja balanssia, ja nyt näyttäisi pelaavan, Hakkarainen iloitsi.

Hän kuitenkin myönsi, ettei osannut odottaa vielä lauantain kaltaista esitystä. A.T. Eko joutui kiertämään matkalla kaksi kaarretta kolmatta rataa ja tuli viimeisen takasuoran alusta johtavan Saran Salaman rinnalla, mutta jätti tämän ratkaisuhetkillä silti selvästi toiseksi.

Taustalta loppusuoran vauhdilla kirineet I.P. Lento ja Auraus ehtivät Saran Salaman tuntumaan seuraaville sijoille. Ennakkosuosikkeihin laskettu kaksikko on vielä hyvin kuvioissa, kun kuninkuuskilpailu jatkuu sunnuntaina kahdella osalähdöllä.

Avausmatkalle suosikkina lähetetty Kilun Peedro on sen sijaan ulkona kokonaiskisasta, sillä se hylättiin viimeisen takasuoran laukasta. Toista rataa ilman vetoapua juossut Kilun Peedro oli siinä vaiheessa jo hiipumassa kärkitaistosta eikä ollut ohjastaja Ari Moilasen mukaan normaali.

- Kilun Peedro riehui ennen lähtöä ja yritti talliportista ulos. Startissa se painoi johtavan rinnalla naruille ja väsyi viimeisellä takasuoralla, Moilanen harmitteli.

Nappijuoksu

Pertti Puikkosen kannustama I.P. Vipotiina voitti kuningatarkilpailun 2100 metriä johtavan Velin Vinken takaa. Se sai tilaisuuden loppusuoran alussa ja kiri ratkaisevat metrit hieman vastustajaansa paremmin, mutta Velin Vinkeä ajanut Antti Teivainen oli myös erittäin tyytyväinen ajokkiinsa.

Tasaisia esityksiä pitkin kautta tehneet Vokukka ja Maijuli lähtevät sunnuntaille hyvistä takaa-ajoasemista, mutta jopa suurimmaksi voittajaehdokkaaksi arvioitu Oktaavia oli hyvästä juoksusta huolimatta vaisu ja jäi kahdeksanneksi.

Alkumatkalla Oktaavia tuntui ihan normaalilta, enkä tiedä, mikä sille tuli, ohjastaja Kari Venäläinen ihmetteli.

Reijo Borgströmin tallin kaksikko B. Helmiina ja B. Turolii laukkasi heti alussa. Edellinen haparoi vielä uudestaan ja Borgström joutui ajamaan sen jälkeen lisälaukan pelossa niin varovasti, että mahdollisuudet uran kolmanteen seppeleeseen ovat käytännössä olemattomat. B. Turolii kulki viimeiset 1800 metriä 23,7 ja ehti vielä viidenneksi.

Päälähtöjen parhaille maksettiin kymppitonnin ykköspalkinnot. Sama summa oli tarjolla kolmessa muussakin lähdössä, kun lauantain ohjelmassa oli V75-raviveikkauksen divisioonafinaalit sekä nelivuotiaiden suomenhevosten Pikkuprinssi.

Edellisenä viikonloppuna Kaustisella Pikkupelimannin voittanut Pikku-Pertti kukisti jälleen ikätoverinsa. Parhaiten lähteneen Gustav Dahlian ohjastaja Jukka-Pekka Kauhanen tyytyi paikkaan Pikku-Pertin takana, eikä voitosta syntynyt minkäänlaista kamppailua.

Ravien aluksi ratkaistiin suomenhevosten monte'n Suomen mestaruus. Suosikiksi pelattu Laaserin Kuva lunasti odotukset ja piti taaempaa kirineen Lassikon varmasti takana. Paula Räsänen ratsasti Teija Lehtosen omistamaa Laaserin Kuvaa.

Oulu 24.07 TotoTV

1. ponilähtö, ponilähtö 1600 m: 1) Morizette 229 RUSS/Laura Witick 2,03,1, 2) Dorindah 2,01,0 x.3) Katrinebergs Melka 53,0 x.4) Carat 53,3 x.poissa: 6.2. ponilähtö, ponilähtö 1600 m Monte SM: 1) Golda Apache 75 SH/Liisa Ihamuotila m2,19,8a, 2) Ekslätts Sacrifice m2,27,9a.3) Smedens Rival 112 SH m2,28,5a.4) Captain Boy m2,32,3a.poissa: 5.1. lähtö, sh 2100 m Montén SM-finaali: 1) Laaserin Kuva/Paula Räsänen m1,26,1 (2,28), 2) Lassikko m1,26,4 (4,22).3) Kasiro m1,29,2 (71,31).4) Heluker m1,27,8 (43,08).poissa: 14. Toto (7-12-2): 2,28 1,48-1,56-7,57 5,65.

2. lähtö, lv 2100 m: 1) Wall Field/Akseli Lahtinen 14,8a (2,54), 2) The Hunk 15,2a (10,32).3) Hillbilly Dolly 15,3a (5,25).4) Kimberly Trot 15,4a (28,83).poissa: 4, 9. Toto (1-12-2): 2,54 1,39-2,04-1,58 10,64.

3. lähtö, sh 2100 m Pikkuprinssi: 1) Pikku-Pertti/Antti Teivainen 28,4a (2,48), 2) Tosi-Jänkä 28,6a (46,51).3) Gustav Dahlia 28,6a (2,37).4) Tähti-Heppu 28,6a (7,05).poissa: 8. Toto (1-2-7): 2,48 1,40-3,37-1,38 39,89.

4. lähtö, V4-1, lv 1609 m: 1) Arkkimedes Fortis/Kari Rosimo 14,6a (2,49), 2) Rim Bay Fay 14,7a (31,48).3) Bwt Driver 15,0a (2,49).4) John Von Birdland 15,1a (37,19).poissa: 5. Toto (4-8-7): 2,49 1,30-2,68-1,33 28,72. V4-kerroin: 24,35.

5. lähtö, V75-1 V4-2, sh 2100 m Tähtidivisioonafinaali: 1) Hissun Viku/Jari Kinnunen 24,0a (4,89), 2) Vipanteri 24,1a (14,67).3) A.T. Veli 24,4a (4,06).4) Pirttilän Denis 24,7a (40,32).poissa: 1, 2. Toto (6-4-3): 4,89 1,76-2,65-1,99 18,31. V4-kerroin: 59,94.

6. lähtö, V75-2 V4-3 DUO-1, lv 2100 m Haastajadivisioonafinaali: 1) Tricky Hope/Mauri Jaara 14,1a (6,02), 2) Ouray 14,7a (47,51).3) Zoltan 14,9a (15,25).4) Photocopy Jerk 15,0a (9,51). Toto (3-2-9): 6,02 2,32-9,20-4,02 116,38. V4-kerroin: 116,61.

7. lähtö, V75-3 V4-4 DUO-2, lv 2100 m Pronssidivisioonafinaali: 1) Racerstina/Henri Bollström 14,3a (6,04), 2) Fancy Remington* 14,4a (26,18).3) Lemon Avenger 14,4a (5,67).4) Speedspider 14,5a (2,68).poissa: 12. Toto (9-8-7): 6,04 2,63-5,60-2,26 79,76. V4-kerroin: 448,78. Päivän Duo: 3-9, kerroin: 30,28.

8. lähtö, V75-4, sh 2100 m Kuningatarlähtö: 1) I.P. Vipotiina/Pertti Puikkonen 23,9a (6,28), 2) Velin Vinke 24,0a (3,49).3) Vokukka 24,2a (24,68).4) Maijuli 24,2a (24,93).poissa: 10. Toto (2-1-4): 6,28 1,57-1,53-2,56 4,85.

9. lähtö, V75-5 TROIKKA-1, sh 2100 m Kuninkuuslähtö: 1) A.T. Eko/Eero Hakkarainen 23,5a (12,4), 2) Saran Salama 24,0a (5,75).3) I.P. Lento 24,0a (5,82).4) Auraus 24,1a (4,48). Toto (12-8-5): 12,40 2,79-2,04-2,07 25,99. Troikka: 470,98.

10. lähtö, V75-6, lv 2100 m Kultadivisioonafinaali: 1) Chancy Roberto/Ahti Antti-Roiko 12,7a (2,47), 2) Ozark* 13,2a (63,61).3) Millstone's Eager 13,4a (6,1).4) Mr McNally 13,4a (63,61).poissa: 1, 10. Toto (5-2-9): 2,47 1,58-6,25-1,88 64,86.

11. lähtö, V75-7 TROIKKA-2, lv 2100 m Hopeadivisioonafinaali: 1) Farming Way/Mika Jauhola 14,0a (10,27), 2) Je T'aime 14,0a (1,78).3) Takina Silvio 14,0a (5,1).4) Quick Profit 14,1a (18,43).poissa: 7. Toto (1-2-10): 10,27 2,17-1,16-1,60 6,77. Troikka: 109,18.

12. lähtö, sh 2100 m Haastaja- vs.Huippudivisioonafinaali: 1) Koitos/Jarmo Saarela 26,2 (47,34), 2) Vauhti-Mona 26,2 (47,01).3) Vilkkaan Virke 26,2 (12,44).4) Viksanteri 25,8 x (3,18). Toto (5-8-1): 47,34 7,88-6,18-4,06 427,66.

Pelivaihto 1420637,80 e, yleisöä 24166

(MTV3-STT)