Intiassa ylitetty 300 000 koronakuoleman rajapyykki – niistä kolmasosa raportoitu viimeisen kuukauden aikana

Pysäyttävä näky: Intiassa krematoriot täyttyvät kuolleista 4:19
Pysäyttävä näky: Intiassa krematoriot täyttyvät kuolleista.

Maan rokotustahti ei ole vielä auttanut tartuntakäyrän taivuttamisessa riittävästi. 

Intiassa on virallisten tilastojen mukaan ylitetty 300 000 koronaan liittyvät kuolemantapauksen raja. Kuolemista viimeiset 100 000 on rekisteröity viimeisen kuukauden aikana.

Koronakuolemia on kirjattu enemmän vain Yhdysvalloissa ja Brasiliassa.

Asiantuntijoiden mukaan luku on todennäköisesti huomattavasti korkeampi. BBC:n mukaan kotioloissa tapahtuneet kuolemat jäävät etenkin maaseuduilla usein rekisteröimättä.

BBC kertoo, että toimittajat ovat yrittäneet laskea ruumishuoneilla oikeampaa kuolemantapausten määrää. Joidenkin arvioiden mukaan koronaan kuolleita voisi maassa olla jopa miljoona.

Tautitapauksia pandemian keskipisteenä olevassa maassa on raportoitu 26 miljoonaa.

Viruksen toinen aalto on kuormittanut maan terveydenhuollon, joka on kamppailut happi- ja lääkepulan kanssa. Myös koronan jälkeiset tappavat sieni-infektiot ovat aiheuttaneet huolta Intiassa.

Toistaiseksi maan rokotetahti ei ole riittänyt tartuntakäyrän loivenemiseen.

Lue myös:

    Uusimmat