Intian koronavirustartuntojen määrä ylitti kahden miljoonan rajapyykin – todellisuudessa lukumäärä huomattavasti korkeampi

Helsinki-Vantaan lentoasemalla aloitettiin aamulla koronavirustestaukset – tältä mittauspiste näyttää 4:49
Helsinki-Vantaan lentoasemalla aloitettiin tiistaina koronavirustestaukset – tältä mittauspiste näyttää.

Intiasta tuli kolmas maa Yhdysvaltojen ja Brasilian jälkeen, jossa on yli kaksi miljoonaa tartuntaa.

Intian rekisteröityjen koronavirustartuntojen määrä ylitti perjantaina kahden miljoonan rajapyykin. Intiasta tuli näin kolmas maa Yhdysvaltojen ja Brasilian jälkeen, jossa on rekisteröity yli kaksi miljoonaa tartuntaa.

Tartuntojen leviäminen on kiihtynyt nopeasti, sillä miljoonan tartunnan raja meni rikki vasta kolme viikkoa sitten.

Intiassa otettiin käyttöön erittäin tiukat koronarajoitukset maaliskuussa, mutta niitä on sittemmin jatkuvasti höllennetty, koska maan talous alkoi kärsiä pahasti.

Intiassa on virallisten lukujen mukaan kuollut koronaviruksen seurauksena runsaat 41 600 ihmistä. Miljoonaa asukasta kohti kuolleita on Worldometer-tilastosivun mukaan 30. Suomessa vastaava luku oli perjantaina 60.

Intian todellisten tartunta- ja kuolinlukujen arvellaan olevan paljon korkeammat, sillä maassa tehdään edelleen verrattain vähän testejä, eikä kuolinsyitä monin paikoin juurikaan selvitetä.

Lue myös:

    Uusimmat